Tilan historiaa

Rakennuspuuhissa Rhosgobelin maille on ensimmäisen kerran astuttu noin 120 vuotta sitten. Tällöin saivat alkunsa tilan päärakennus, kaksi aittaa sekä suurehko vanha navetta. Miksikään kartanoksi päärakennusta ei voi lukea, mutta kauniine punaisine ulkolaudoituksineen ja koristeellisine vanhoine tapetteineen oli talo jokseenkin viehättävän näköinen. Hirsirakenteinen punainen navettakaan ei ollut yhtään hullumpi ilmestys.

Tilalla kasvatettiin lypsykarjaa useita kymmeniä vuosia aina siihen saakka, kunnes viimeinen karjankasvattajapariskunta alkoi tuntea olevansa liian vanha pitämään huolta suuresta lehmälaumasta. Ostaessani tilan oli sen ulkoasu kaukana loistonsa ajoista. Päärakennuksen ulkomaali lohkeili, katto kaipasi korjausta ja sisustuskin oli jonkin kummallisen vimman vallassa muutettu 80-luvulla vastaamaan sen ajan käsitystä modernista. Myös navetta ja aittarakennukset olivat kunnostuksen tarpeessa. Pian muuttamiseni jälkeen vaihtuivat kuitenkin muovimatot lankkulattioihin ja navetan hämähäkinseittiset rojut saivat tehdä tilaa hevosille.

Vanhan navetan lattiaa madallettiin hieman ja siitä kunnostettiin tilat kahdelle shettispihatolle, joista toisessa asustaa vieroitettuja, nuoria varsoja ja toisessa tammoja. Myös muutamaa shettisoriamme varten on olemassa pihatto, mutta se sijaitsee kauempana tilan mailla, jottei kiistaa tammoista syntyisi. Lisää tallitilaa kuitenkin kaivattiin, joten maille rakennettiin vastikään uusi vanhaa tyyliä jäljittelevä tallirakennus, jonka satulahuoneessa voi tarkkanenäinen yhä haistaa hienoisen uuden maalin tuoksun.

Talli

Itse tallissa on kaksi käytävää, joista toisessa on 10 ja toisessa 30 karsinaa. Karsinat ovat leveydeltään kolme ja pituudeltaan 4 metriä, eli niiden pinta-ala on 12 neliömetriä. Kaikkien karsinoiden välillä on kiinteät puoliseinät, joiden ylitse hevoset pääsevät tekemään tuttavuutta naapureidensa kanssa. Esimerkiksi oriiden karsinoissa on kuitenkin korkeammalle ulottuvat kalterit kiinteiden seinien jatkeena, jotta konflikteilta hevosten välillä vältyttäisiin. Hevoset on sijoitettu talliin siten, että orit majailevat toisella ja tammat sekä useimmiten ruunat toisella käytävällä. Karsinajärjestys pyritään pitämään mahdollisimman hyvin sellaisena, että kränää vierustoverin kanssa ei syntyisi.

Tallin sisätilojen huonekorkeus on 4 metriä. Myös tallikäytävä on sopivan leveä niin, ettei kenenkään tarvitse olla jatkuvassa kosketuksessa seinään hoitaessaan hevostaan käytävällä. Myös hurjaa varustekasaa kuljettava henkilö mahtuu puikahtamaan hevosen ja hoitajan ohitse helposti. Käytävällä on tilaa hoitaa useaa hevosta kerrallaan, ja myös ulkona tallin toisella sivustalla on erityisesti karvanlähtöaikoina käytännöllinen leveä harjauspuomi.

Kaikissa karsinoissa on automaattinen vesikuppi, suolakiviteline sekä rehuastia, joka on mahdollista irrottaa siltä varalta, että jonkin hevosen mielipuuhaa on itse astian pureskelu paremman popsittavan puutteessa. Kuivikkeena käytämme turvetta. Heinää tallin asukkaille tarjoillaan aamuksi ja yöksi. Muun päivän ne saavat jyystää heinää tarhassa.

Tallissa on karsinoiden ja kahden tilavan vesikarsinan lisäksi rehuvarasto, satulahuone, loimenkuivatushuone sekä oleskelutila. Oleskelutilaan jokainen hoitaja saa itselleen pienen lokerikon, jossa voi säilyttää vaihtovaatteita, ylimääräisiä villasukkia ja sen sellaista. Tilassa on myös suuri läjä hevoslehtiä ajanvietteeksi sekä jääkaappi ja mikro ruoan säilytykseen ja lämmitykseen. Oleskelutilassa on myös kahvinkeitin sekä pöytä, tuoleja ja sohva.

Pihatot

Pihattoja tallimme mailla on 3 kappaletta: shettistammoille ja tammavarsoille, orivarsoille ja shettisoreille. Orivarsojen ja tammojen pihatot sijaitsevat vierekkäin vanhassa navettarakennuksessa, kun taas orien pihatto on uudempi rakennus, joka on tarkoituksella sijoitettu hieman kauemmas tilan maille. Orivarsojen ja aikuisten orien pihatto on suunniteltu vastaamaan noin viiden hevosen tarpeita, kun taas tammapihatossa mahtuu elelemään kymmenisen kaviokasta.

Kumpaakaan pihattorakennusta ei ole lämmitetty. Niiden oviaukot on kuitenkin peitetty muoviverhoilla ja sijoitettu siten, että hevoset voivat rakennuksissa olla huoletta suojassa tuulelta. Myös pihattojen makuuhalleissa alusena on paksu turvekerros, joka pysyy lämpimänä pakkasillakin. Tamma- ja orivarsapihaton välillä on ovi, joka voidaan avata esimerkiksi silloin, kun yhtäkään orivarsaa ei pihatossa majaile. Tällöin toinen tarha kuluu vähemmän ja hevoset saavat lisää tilaa.

Tammapihatossa on kaksi ja ori- ja varsapihatossa yksi suuri pakkasilla lämmitetty juoma-astia. Varsa- ja oripihattoihin vesi on kannettava. Pihaton nurkalla sijaitseva vesiletku riittää kuitenkin onneksi tammapihaton vesiastioille, joten niiden täyttäminen käy hieman helpommin. Pihatoissa hevoset elelevät vapaalla heinällä, joka hyvällä säällä ja talvella on levitelty ympäri tarhaa, jotta pyöreät poniystävämme joutuvat hivenen liikkumaankin sitä popsiessaan. Huonoja säitä varten pihatoissa on puiden välille kiinnitettyjä heinäverkkoja, joista heinää mahtuu nyhtämään useampikin poni.

Kenttä, maneesi ja maastot

Ratsastuksen kannalta Rhosgobelin tilat ovat erinomaiset; maillamme on kaksi valaistua ratsastuskenttää sekä maneesi, joten tilanahtaudesta tuskin useinkaan joudutaan kärsimään. Maneesimme on valoisa ja suurikokoinen, ja se lanataan päivittäin. Myös kenttiämme huolletaan niin, että ne ovat käyttökelpoisia vuoden ympäri. Kenttäratsastuksen harjoittelun puolestaan mahdollistaa maastoesterata, jota käyttävät myös naapuritallin ratsukot.

Maneesissa on kaksipuolinen katsomo, jonka istumapaikkojen alla sijaitsee kaksi estevarastoa. Estevarastojen ovelliset sisäänkäynnit ovat maneesin puolella molemmissa kulmissa. Varastoissa säilytetään puomeja, tolppia ja sen sellaista - mitä nyt esteradan rakentamiseen tarvitaan. Hoitajat ja yksityishevosten omistajat saavat vapaasti käyttää estekalustoa, mutta se on käytön jälkeen muistettava laittaa takaisin paikoilleen.

Rhosgobel sijaitsee kenties julkisen liikenteen käytön kannalta kehnossa paikassa, mutta toisaalta peltojen ja metsien keskellä sijaitseminen mahdollistaa monipuoliset ja autottomat maastolenkit. Ympäristössämme on kilometreittäin juuri ratsastukseen täydellisesti sopivaa pehmeää hiekkatietä, jolla harvoin tapaa muita kuin toisia ratsastajia ja satunnaisia iltalenkkeilijöitä. Jos hiekkatietä lähemmät, jopa konkreettiset kosketukset luontoon houkuttavat, voit aina suunnistaa poluille, joita lähtee erinäisille reiteille tien joka mutkasta. Jos polkujen etsiskely viehättää, kannattaa kuitenkin kertoa jollekin tallilaiselle matkasuunnitelmista ja ottaa kännykkä mukaan eksymisen varalta.

Tarhat ja laitumet

Hevosemme majailevat pääosan päivästään tarhoissa keväisin, syksyisin ja talvisin, ja kesiksi ne muuttavat laitumelle ympärivuorokautisesti. Siksi Rhosgobelin laitumet ja tarhat ovat hyvin pidettyjä ja tilavia, ja niitä on varaa vaihdella runsaasti, jotteivät hevoset kuraisilla syksysäilläkään joutuisi jatkuvasti kahlaamaan mudassa. Tarhamme on aidattu valkoisilla lauta-aidoilla, joiden kylkeä reunustaa sähkölanka varmuuden vuoksi.

Kuten pihatossa myös tarhoissa heinää on jatkuvasti tarjolla, ja se on levitelty pieniksi kasoiksi ympäriinsä ja märillä keleillä laitettu heinäverkkoihin. Hevosemme eivät muutamia oripoikkeuksia lukuun ottamatta tarhaile yksin, vaan noin viiden yksilön laumoissa. Kesällä hevoset muuttavat laitumelle isommissa laumoissa, mutta luonnollisesti niin, että orit ja tammat sekä ruunat ovat eri laitumilla. Kaikissa laitumissa on avaraa niittyä sekä metsää, jonka suojiin voi kuumina kesäpäivinä mennä. Niin laitumilla kuin tarhoissakin on kohtuullisen kokoiset katokset, joihin pääsee tarpeen tullen pakoon sadetta ja tuulta.

Tarhajärjestys:

• Tammatarha 1: Myy, Misty, Oskari, Ninni, Lila
• Tammatarha 2: Neponen, Emma, Sohvi, Nasu, Velvet, Nalle
• Oritarha 1: Mortti, Kille, Onni, Tare
• Oritarha 2: Kenkku

Henkilökunnan esittely

	Hajamielisesti ja harvakseltaan hoidettujen toimistotöiden ohella minä, tallin omistaja Veera, huolehdin milloin mistäkin armaiden ja ehdottoman korvaamattomien apureideni kera. Kilpailen, valmennan, pidän tunteja, koulutan, osallistun tallitöihin - mitä kaikkea nyt tallinomistaja itselleen voi keksiäkään. Tallihommien ohessa neulon aivan kaikenlaisia villasukkia. Olen myös todellinen jouluihminen, ja askartelen enemmän tai vähemmän salaa joulukoristeita aina elokuusta lähtien. Joululaulujen lauleskelun aloitan kuitenkin Sylvian pyynnöstä vasta lokakuun lopussa. Serkkuni talliapuri Viljan tavoin nauran ja höpötän paljon, mutta kykyni olla hiljaa tarpeen vaatiessa on sentään onneksi kehittynyt vuosien varrella hieman Viljan mokomaa paremmaksi.
	Kengittäjän ja tallityöntekijän virkaa Rhosgobelissa toimittaa Espanjasta kotoisin oleva, Suomessa pitkään asunut Felipe, jota kuitenkin kutsutaan jokseenkin juntihtavasti Penaksi, sillä se taipuu tallilaisten suuhun Felipeä huomattavasti paremmin. Kengityksen ja tallihommien lisäksi Penalta hoituu valmentaminen etenkin esteillä. Pena on melko lailla tavallinen, hivenen hiljainen joskin puheliaalle tuulelle sattuessaan erittäin hauska hevosäijä. Hän ei säästele hevostensa kuluissa, mutta omia vaatteitaan ja tavaroitaan hän paikkailee melkoisella tee se itse -mentaliteetillä, ja toisinaan on Penalle ehdotettava, josko hän sittenkin paalinaruviritysten ja hämärien paikkojen sijaan ostaisi nyt näin kerran kymmenessä vuodessa ihan uudet chapsit.
	Jos huomaat tallilla koko ajan jotakin puuhailevan, siellä täällä ja ympäriinsä hääräilevän jo melko iäkkään henkilön, jolla aika ajoin näyttäisi olevan hieman liian monta hevosta kourassa tai pinteliä kainalossa, olet varmaankin törmännyt tallimme viralliseen valmentajaan, Sylviaan. Hän on valmentajana tiukka mutta siviilissä varsin lempeä joskin usein kiireinen. Kun jokin asia hevosenhoidossa mietityttää, Sylvia on oikea ihminen neuvojen keruuseen. Hänen selvityksensä saattavat olla pitkiä ja luistaa toisinaan raiteiltaan pahastikin, mutta hyvällä karsimistaidolla hänen jutuistaan saa paljon irti. Kilpailumatkoilla Sylvia on korvaamaton apu, paitsi valmennuksen ja kokemuksensa kannalta, myös huutosakissa ja lettujen paistajana.
	Omistajan sekä aikuisten työntekijöiden lisäksi tallin mailla hyörii piskuinen 9-vuotias Vilja. Hänen varsinainen toimenkuvansa on ratsuttaa pikkuponeja, mutta kun nämä työt on tehty, toimii hän yleisenä viihdyttäjänä ja apurina. Vilja tulee toimeen kaikkien kanssa, joskin hiljaisuutta rakastavat ihmiset voivat joskus menettää kärsivällisyytensä hänen kanssaan. Vilja ei näet ole hiljaa juuri muulloin kuin kouluradalla - eikä silloinkaan aina ole säästytty pieniltä hihittämisiltä. Vaikka Vilja päällepäin voi vaikuttaa jokseenkin hajamieliseltä koheltajalta, mahtuu häneen melkoisesti taitoa ja halua kehittyä edelleen ratsastajana. Vilja on hyvin kärsivällinen, eikä häntä ärsytä tai suututa oikeastaan koskaan yhtään mikään. Sopiva huolettomuus, keskittymiskyky ja taito nauraa itselleen lienevätkin Viljan vahvuuksia.

Hoitajat voivat hoitotarinoissaan käyttää tallin henkilökuntaa aivan vapaasti. Myös tallin ulkopuolisilla, itse keksityillä kyläläisillä tarinoiden värittäminen on aivan sallittua.