|
Tää on sit jatkoa tolle edelliselle, eli saattaa alkaa aika tönkösti.
Nasu seurasi minua kiltisti, mitä naru nyt välillä kiristyi, kun tamma säpsähti jotakin. Se rauhoittui kuitenkin nopeasti, kun silitin hieman lämmintä karvapeitettä ja puhelin hellästi. Meidän molempien hengitys höyrysi pimentyvässä illassa, ja jotenkin tunsin kuuluvani tälle tallille. Katsoin taakseni. Näin Penan ja Viljan pääsevän juuri poniensa kanssa tarhan portista ulos. Yllätäen Nasu nopeutti askeltaan. - Taitaa olla kiire heinien luokse, nauroin, kun nälkäinen hevonen tanssahteli vieressäni. - Mennään mennään, Nasu, ihan pian ollaan perillä.
Astuin tallin ovista sisään, ja johdatin Nasun karsinaansa. Tai pikemminkin toisin päin, tammalla kun oli selvästi nälkä. Se sentään malttoi odottaa, että saisin riimun pois päästä, kunnes kävi heiniensä kimppuun. Hymähdin. Nasu oli juuri sellainen kun olin kuvitellut, tomera ja pirteä hevonen. Jätin hevosen rauhaan, ripustin riimun karsinan ovessa olevaan koukkuun ja lähdin toimistolle kahvin tai teen toivossa.
Kymmenen minuutin päästä kahvinkeitin porisi lupaavasti. Veera oli antanut minulle luvan käyttää kahvinkeitintä ja jopa käski keittää hänelle ja Penallekkin. He itse hävisivät hyvin nopeasti hakemaan muita hevosia ja poneja sisälle. Katselin ympärilleni. Toimisto oli hyvin kodikas ja siisti, lukuunottamatta työpöydän paperipinoja, mutta niitähän kertyy jokaiselle. Seiniä kiersivät ruusukkeet ja hevosten valokuvat, ja oli siellä upottava, ihana sohvakin, jolla paraaikaa istuin. Kirjahyllyssä näytti olevan erikielisten hevoskirjojen lisäksi jokaisen tallin hevosen rokotus- ja rekisteritodistus, sukutauluja ja muita papereita. Ovessa roikkui seinäkalenteri, jossa luki kilpailut ja muut tallin toimintaan tai hevosiin liittyvät asiat, kuten kengitys, raspaus ynnä muut asiat. Tallikäytävälta alkoi kuulua kavioiden kopinaa. Nousin ylös, ja kurkkasin tallin puolelle. Karsinat olivat nyt täynnä hevosia ja poneja, viimeisetkin oltiin saatu sisälle. Nasu oli hotkinut jo mahansa täyteen heiniä, ja tarkkailikin nyt tallikäytävän toimia kiinnostuneena. Kävelin sen luokse, ja rapsuttelin sitä hellästi. Nasu näytti nauttivan erityisesti otsasta rapsuttelua, ja painoin sen mieleeni. - Inka, kahvi on valmista! Veera huudahti minulle toimiston ovelta. - Okei, vastasin iloissani siitä, että saisin jotain millä lämmittää kohmeiset ruumiinosani. Taputin Nasua vielä kaulalle ja siirryin toimistoon.
Lämmin kahvikuppi poltti sormiani. Istuin sohvalla Viljan ja Penan kanssa, Veera loikoili työpöydän takana olevalla tuolilla. Kaikki muut hörppivät kuumaa kahvia, mutta Vilja oli saanut kaakaota. Seinäkello näytti viittätoista yli kuutta, ja keskustelimme, miten päivä etenisi. - Ajattelin liikuttaa Myytä, sillähän ei ole vielä hoitajaa, ja koulutuskin on kesken, Veera kertoi. - Voitaisiin treenata hieman koulua, vaikka avoja tai sulkuja tai pohkeenväistöä, nainen suunnitteli. - Mä voin tulla mukaan Dumlen kanssa, Vilja keksi. - Inkakin voisi kokeilla Nasua, jos haluat, Veera kysyi. - Tottakai voin, mutta en ottanut kypärää vielä mukaan, selvensin. Ratsastushousuthan minulla oli jo jalassa, käytin niitä aina tallilla. - Ei se mitään, voit käyttää tallin lainakypäriä, Pena liittyi keskusteluun. - No se on sillä selvä, Veera innostui. - Juodaan nämä kahvit, että hevoset ehtivät varmasti syödä, ja laitetaan ne sitten kuntoon. Tavataan maneesilla suunnilleen viisitoista vaille seitsemän, ok? Aika sopi kaikille, ja juotuamme juomamme siirryimme satulahuoneeseen hakemaan varusteita. Nasun musta yleissatula ja nahkasuitet olivat hyvässä kunnossa ja ne kiilsivätkin kauniisti. Otin myös harjapakin ja syli täynnä tavaraa selvisin vihdoin Nasun karsinan eteen. Laskin satulan telineelle ja suitset sen yläpuolella olevaan koukkuun. Avasin harjapakin, ja otin suoraan kovan harjan käyttööni, aikaahan ei ollut huomattavasti. Nasu käyttäytyi harjattaessa hyvin, en edes sitonut sitä kiinni. Onneksi tamma ei ollut hirveän likainen, löysin vain muutaman turvepurusen punaruskeasta karvasta. Pian siirryin pehmeään harjaan, jolla harjasin myös jalat. Pään harjauksessa Nasu koitti vetää turpansa kattoon, mutta kun odotin kärsivällisesti, pää laskeutui hyvin nopeasti. Kiitin hevosta taputuksella ja hellillä sanoilla, ja sutaisin pään nopeasti. Kavioidenkin kanssa oli hieman ongelmia, Nasu kun ei millään olisi halunnut nostaa niitä suosiolla. Mutta lisääntyvä paine ja tiukempi äänensävy sai nekin nousemaan ihan hyvin. Kello näytti kahtakymmentäviittä vaille, kun aloin laittamaan varusteita. Suitset tamma oikein haukkasi suuhun. Nauroin, ja rapsutin sitä hetken juuri otsasta. Sitten kiinnitin remmit sopivan kireälle. Kun hain satulaa, Nasu mulkaisi minua oudosti. Hymyilin. Kun olin nostamassa sitä sen selkään, tamma väisti selvästi harkitulla väistöliikkeellä. Astuin lähemmäs, mutta hevonen väisti taas. - Nyt, komensin tiukasti, ja sain kuin sainkin satulan oikeinpäin selkään. Kehuin Nasua paljon, ja kiristin satulavyön ensimmäisiin reikiin. Pena toi minulle kypärän. - Kiitos, sanoin, ja laitoin sen päähäni. Vilja oli myös valmis. - Menkää vaan, kuului Myyn karsinasta. - Tulen perässä, tämä pirulainen pullistaa aika paljon, Veera ähisi. Nauroimme Viljan kanssa. - Ainiin, et tiedä missä maneesi on, Vilja hoksasi. - Seuraa minua, hän neuvoi, ja lähti kävelemään tallikäytävää pitkin Dumle perässään.
Maneesi oli pimeän ja kylmän näköinen, kun saavuimme sinne asti. Hytisin, vaikka minulla oli toppatakkini päällä. Toivottavasti ratsastaessa tulee lämmin, mietin, kun Vilja sytytti maneesiin valot ja astui sisään. Seurasin Nasun kanssa perässä. Maneesi oli iso ja tilava, valaistuskin oli todella hyvä. - Hienohan tämä on, Vilja sanoi, kun huomasi kunnioittavan katseeni. - Ainoa miinus on se, ettei täällä ole lämmitystä, mutta kun pääsee selkään, tulee jo muuteenkin kuuma, joten lämmitys vain haittaisi, tyttö selitti kiristäessään Dumlen satulavyötä. Otin hänestä mallia, ja kiristin Nasun vyötä reiällä. Laskin jalustimet, heitin ohjat kaulalle ja nousin varovasti selkään. Nasu hieman tepasteli tämän aikana, mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Taputin hevosta kaulalle, ja aloin säätämään jalustimia. Jouduin lyhentämään niitä parilla reiällä, Nasulla oli varmaan mennyt joku aikuisratsastaja ennen minua. Kiristin vielä vyötä hieman ja otin ohjat tuntumalle. - Menen kävelemään uralle, ilmoitin Viljalle, ja painoin pohkeillani Nasun herkkiä kylkiä. Tamma totteli heti, ja pystyin antamaan sille hieman pidempiä ohjiakin. Silmäkulmastani näin, kuinka Veera astui maneesiin Myy kannoillaan. Kun kaikki olivat valmiita, otin ohjat tuntumalle ja siirsin Nasun kevyeen raviin. Tarkistin kevennykseni automaattisesti. Pian ohitinkin Veeran jaa Myyn, ratsukko kun vasta lämmitteli käynnissä. Aloin tekemään voltteja kumpiinkin suuntiin, ja huomasin, että Nasu oli hieman jäykempi oikealle. Aloin treenaamaan voltteja siihen suuntaan enemmän, ja pian oikea kylki oli yhtä vetreä kuin vasen puolikin. Tähän vaiheeseen mennessä Veerakin oli jo lämmitellyt, ja koitti saada Myyn menemään pohkeenväistöjä ensin käynnissä, sitten ravissa. Dumle laukkasi jo, iloinen Vilja selässään. Käänsin Nasun pääty-ympyrälle ja nostin laukan. Laukka oli ihanan pehmeää ja jotenkin todella, todella keinuvaa. Nautin täysin siemauksin siitä hetkestä. Yhtäkkiä meinasin pudota, kun Nasu teki jonkun ihme sivuloikan. Silittelin tamman kaulaa hellästi, ja katsoin Veeraa kummissani. - Unohdin kertoa, hän virnisteli satulastaan. - Nasu on hieman säikky, nytkin se varmaan pelästyi tuota kulmaa. Ota se käyntiin ja mene näyttämään, ettei siinä ole mitään pelottavaa, tallinomistaja neuvoi minua. Tottelin neuvoja, ja loppuratsaastus menikin ihan hyvin.
Olin noin kymmentä vaille kahdeksan takaisin tallilla. Riisuin hikiseltä Nasulta satulan ja suitset, ja vein ne satulahuoneeseen. Missäköhän täällä on hana tai jokin, missä voi pestä kuolaimet, mietin. Samalla pelastava enkeli ilmestyi Penan muodossa. - Tuolla pesupaikalla on hana, hän neuvoi hymyillen. - Kiitos, pelastit iltani, virnistin takaisin ja pesin kuolaimet. Ristitin vielä suitset, ja olin valmis. Palautin kypärän toimistoon. Haukottelin. Kello oli jo viittä yli kahdeksan, äiti tulisi hakemaan minua viisitoista yli, muistin. Kävin kuivaamassa Nasun vielä hikiviilalla ja pyyhkeenpalasella. Sitä olisi turha harjata noin märkänä, siitä ei olisi mitään hyötyä. Rapsuttelin ja halasin Nasua vielä ennen kuin näin automme valot pihalla. Moikkasin Penan ja Viljan, jotka olivat tallissa, kun lähdin. - Tulen huomenna taas, hymyilin, ja kävelin pihan poikki autoon, joka veisi minut kotiin. Huomenna taas, ajattelin, ennenkuin nukahdin.
Jee, lopussa vaikka hieman väsyttääkin ;') Voisin muuten liittyä Rhos Riderssiin, vaikka en ole ajatellut kilpailemista. Mutta en haluaisi s-postiani jäsensivulle, käykö?
Mutta, hyvää yötä, toivottaa Inka.
|
