Tähän kirjaan raapustetaan shetlanninponitamma Tinkan kuulumisia. Tinkaa hoitaa Bobi.

Astuin ulos autosta ja otin reppuni takapenkiltä. Vilkutin autonratissa istuvalle isälle, kun tämä kaasutteli pois. Jäin seisomaan lumen peittämään tallipihaan. Katselin nopeasti ympärilleni ja huomasin Tinkan seisomassa eräässä tarhassa, jossa lumi ulottui ponin karvaiseen vatsaan asti. Loimikin oli ihan vinksallaan. Lähdin reppu selässä kävelemään kohti pikkuponin tarhaa, sillä päätin tutustua siihen hieman tarkemmin ennen kuin ottaisin sen sisälle hoidettavaksi. Lumi narskui kenkien alla, tarpoessani paksussa hangessa. Tunnelma oli lähes samanlainen kuin saduissa, tosin minua hermostutti ainakin kolme kertaa enemmin. Tuntui siltä kuin olisin koko ajan tekemässä jotain kiellettyä.
- Heippa Tinka, puhelin tammalle ja kyykistäydyin maahan rapsuttamaan sitä kaulasta. Tinka ei näyttänyt välittävän minusta tuon taivaallista. Aluksi se höristi korviaan namien toivossa, mutta huomattuaan, ettei namia herunut, se mielenosoituksellisesti käänsi korvansa taaksepäin ja tuntui ajattelevan: Taas noita penskoja tunkemassa käsiään joka välistä.
- Hei! Sinä taidat olla Bobi, kuului reipas ja iloinen ääni takaani. Hätkähdin ja käännyin niin nopeasti, että huomasin hengittäväni suoraan iloisen naishenkilön naamalle.
- Öö, moi. Mä tulin vaan moikkaamaan Tinkaa kun näin sen täällä tarhassa... sanoin hitaasti ja vilkaisin mulkoilevaa poninpalleroa.
- Tosi kiva kun viitsit tulla! Kuule, haluatko ensin kierroksen tallin ympäri vai luuletko osaavasi homman?
- Kyllä mä lukemani perusteella osaan täällä varmaan suunnistaa, sanoin hieman epäröiden.
- Kuule, jos sulla ei ole kauheasti kiirettä, voisit ottaa vaikkapa Tinkan sisälle harjattavaksi, sanoi Veera. - Sillä ei ole ollut kauheasti näitä hoitajia aikaisemmin, mutta uskon että pääset vielä hyvin alkuun.
- Juu, kyllä mulla sen verran aikaa on, vastasin hymyillen. - Ajattelin vain harjata Tinkaa näin aluksi, ottaa varman päälle, tiedäthän.
- Tottakai, tottakai. Ainiin! Unohdin ihan esitellä itseni, olen Veera, nainen sanoi nauraen ja katosi jonnekin päin tallipihaa. Kyllähän minä tiesin, että nainen oli Veera, tallin nettisivuilta olin saanut paljon tietoa Rhosgobelista ja sen henkilökunnasta.
Siivosin innolla Tinkan karsinaa, joka oli melko siistin oloinen. Hyräilin samalla jotain Nrj:llä paljon soitettua hittibiisiä ja nautin kiristyvästä pakkasesta. Odotin kesää, mutta tavallaan pidin talvestakin. Ainakaan silloin ei ollut mitään ällöjä ötököitä pyörimässä.
- No mutta hei! kuului pirteä ja iloinen ääni käytävältä.
- Moi, sanoin hämmentyneenä nähdessäni tervehtijän olevan pikkutyttö.
- Mä olen Vilja, tyttö sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi.
- Bobi, sanoin ja ojensin käteni karsinanoven yli.
- Mikäs nimi semmonen on? Vilja kysyi hieman hämmästellen.
- Ääh, lempinimi vain, sanoin naurahtaen.
- Sä hoidatkin sitten Tinkaa?
- Tota joo... Sitähän mä nykyään kaitsen, sanon ja jatkoin karsinan siivousta. Vilja jäi seurakseni kertomaan tietoa tallista, eikä puheensorinalle meinannut tulla loppua. En kuitenkaan kehdannut keskeyttää tytön iloista selitystä.

Siivottuani karsinan, nappasin käteeni Tinkan riimunnarun ja lähdin hakemaan pikkutammaa yhdessä Viljan kanssa, joka välttämättä halusi tulla mukaani. Kesken matkan tyttö kuitenkin katosi, kertoi menevänsä ratsastamaan jotain ponia. Hymähdin pienesti. Saavuttuani tarhoille jo toista kertaa tänään, otin Tinkan kiinni. Shetlanninponi ei edes yrittänyt karata, melkeinpä toisinpäin. Tuntui kuin sen kaviot olisivat juuttuneet lumihankeen.
- Tules nyt ponski, sanoin ja läpsäytin tammaa takapuolelle.

Vein uuden ystäväni karsinaan ja hain sen harjat. Olin päättänyt tutustua Tinkaan kunnolla, sillä pikkuinen tuntui olevan juuri minun temperamenttiseen luonteeseeni täysi vastakohta. Tavallaan olin kyllä rauhallinenkin. Ja temperamenttinen.
Jynssätessäni Tinkaa, huomasin että se tavallaan tykkäsi huomiosta. Ei tamma sitä selkeästi näyttänyt, mutta kuitenkin korvat lepäsivät sivulla ja pullea vartalo nojasi reiteeni. Puhdistin kaviot, harjasin pään sekä selvitin Tinkan harjan. Kaiken ajan tamma näytti nukkuvan ja nojaili minuun rauhallisesti. Olin saanut jotenkin paksun talvikarvan ojennukseen ja tyytyväisenä lopputulokseen soitin isän hakemaan. Moikkasin Viljalle hänen taluttaessa ponia ohittaessaan minut ja tyttö hymyili edelleen pirteästi. Miten noin pirteitä ihmisiä on olemassa? kysyin itseltäni.

---------------------------------------------------------------------
Tämmönen pätkä tällä kertaa

Mukava tarina! Se viesti sopivasti jännityksestä, joka usein on miltei se päällimmäinen tunne uudelle tallille tultaessa. Toivottavasti kuitenkin sopeudut Rhosgobeliin, ja ensi kerta tuntuu jo vähän vähemmän luvattomalta ;). Tinkaa saat tosiaan käydä tarhassa rapsuttelemassa, ja kyllä suurin osa muistakin kestää ihan hyvin muutamat rapsuttelijat. Sitä paitsi tallin väki on siinä mielessä kuitenkin leppoisaa, että suoraa huutoa ja äkäisyyttä ei tarvitse pelätä. Pena voi joskus kyllä vaikuttaa hivenen tympeältä tyypiltä hiljaisuutensa vuoksi, mutta eipä hänkään ilkeäksi koskaan ala.

Olin itse juuri toimistohommissa Viljan sinua piirittäessä, joten en huomannut tulla hätistämään häntä tekemään jotakin hyödyllistä. Koetan kuitenkin seuraavilla kerroilla parhaani mukaan pelastaa sinut hänen lakkaamattomasti käyvältä suultaan ;). Voin näet uskoa, että on toisinaan ärsyttävää koettaa keskittyä johonkin hommaan toisen papattaessa vieressä kuin viimeistä päivää.. Kiva jos kuitenkaan et ihan totaalisesti hermostunut!

Juttusi Tinkan möllötyksestä ja tylsistyneisyydestä pisti kyllä hymyn huulille. Se on totisesti poni, toisinaan aika tympääntynyt sellainen. Vaikutat kuitenkin sopivan rauhalliselta ja vähän stressaavalta ihmiseltä eli juuri sellaiselta, joka tulee erinomaisesti toimeen Tinkan toisinaan hivenen vaativankin luonteen kanssa. Mokoma lötkö tosiaan pitää rapsutuksista ja kunnon harjauksesta, vaikka sitä ei hevosia tuntematon henkilö kenties Tinkan tyypillisen perusilmeen takaa huomaisikaan. Ensimmäinen hoitokertasi näytti sujuvan erinomaisesti, joten jatka vain samaan malliin.

Tarinasi oli kieliasultaan hyvä. En havainnut mitään selkeitä, häiritseviä pilkku- tai yhdyssanavirheitä, ja lauseet olivat kokonaisia ja järkeviä. Tekstisi oli myös melko hyvin jäsennelty, vaikka alku näyttääkin vuoropuheluineen melko pitkältä. Kirjoituksesi on myös sopivan realistinen, ja vaikka se henkii tietynlaista arkipäiväisyyttä, ei se ole lainkaan tylsä tai kuiva. Sanavalintasi ovat osuvia ja osaat hyvin välttää asioiden turhaa toistelua. Mennäkseni nyt kielioppiin ainoa sellainen virhe, jonka nyt tuolta äkkiseltään keksin, ja joka on helppo korjata, on "Siivottuani karsinan, nappasin käteeni –" -tyylinen pikkuinen pilkkuvirhe. En oikein tunne kielitieteellisiä termejä, mutta koska siivottuani-sana ei ole persoonamuotoinen verbi, tuollaisessa tilanteessa ei käytetä pilkkua. Tämä oli pikkujuttu ja vain ystävällissävyinen neuvo vastaisuuden varalle :). Jos et tahdo minun puuttuvan tällaisiin juttuihin, kerro toki! Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tehdä saada kenenkään kirjoittamista tuntumaan työltä tai jonkinlaiselta testiltä :).

Onnea hoitajanurallesi ja toivottavasti tulet taas pian käymään!