Nyt, kun maassa on lunta hurjat määrät ja hanget suorastaan kutsuvat maastoilemaan, ajattelin, että olisi mukavaa lähteä vaikkapa jollekin reilun tunnin mittaiselle retkelle yhdessä. Jos kaikille sopii, 4.2. voisi olla hyvä päivä - olettaen siis, että pakkasta ei ole ihan mahdottoman hirveästi. Retken kulusta voitaisiin vaikka sitten vaihdella vähän juttuja täällä tai
irkissä. Myöskin tarinan saa totta kai kirjoittaa, ja se hyväksytään sitten tietysti yhtenä hoitomerkintänä. Itse maastolenkin jälkeen Sylvia voinee tarjoilla meille välipalaa ja kuumaa kaakaota hoitajatilassa varpaiden ja muiden ruumiinosien sulattelun ajaksi.
Alustavan suunnitelman mukaan retkelle lähdettäisiin omilla hoitohevosilla, mutta ratsua saa myös vaihtaa, jos siltä tuntuu. Vauhti olisi kyllä tarkoitus pitää sellaisena, että shettiksillä osallistuminenkin onnistuisi. Sen verran hangessa ja metsikössä kuitenkin mitä luultavimmin kuljemme, että kärryillä ei oikein mukaan voi tulla. Olisiko innokkaita lähtijöitä? Alla saa ilmoitella lähtöhalukkuudesta, ehdotella reittejä ja muuta sellaista :).