Uutisia
29.5.2010 Tallin remontointi on edelleen käynnissä. Hoitohevosta ei nyt kannata pyytää, sillä uudistukset ovat vielä pahasti kesken.

15.5.2010 Uusia hevosia on tullut talliin - ja niitä on tulossa lisää. Näin tuntihevosvalikoimaa saadaan monipuolisemmaksi.

20.3.2010 Uudistukset edelleen käynnissä.

11.2.2010 Sisällön päivitys ja monipuolistaminen meneillään.

Hoitajatoiminta

Koska Rhosgobelin hevosmäärä on suuri, osaavia ja tunnollisia hoitajia kaivataan aina. Hoitajien toiminta on tallillamme melko vapaata. He saavat ratsastaa, hoitaa, ajaa, hypätä esteitä, maastoilla ja käydä tallilla niin usein kuin tahtovat - tietysti järjen rajoissa. Joitakin rajoituksiakin kuitenkin on. Jotta hoitaja saisi ratsastaa itsenäisesti hoitohevosellaan, täytyy hänen käydä alkeiskurssi. Myös kilpailuoikeus saavutetaan kokemuksen ja tunneilla käymisen myötä.

hoitajat

Muulla tavoin hoitaminen Rhosgobelissa toimii sangen perinteisen kaavan mukaan; hoitokerroista kirjoitetaan tarinoita, joista saa "palkkioksi" kommentteja ja mahdollisia parannusehdotuksia seuraavien kertomusten varalle. Arjen piristämiseksi hoitajat voivat ottaa osaa valmennuksiin, kursseille tai erinäisiin rientoihin. Tunnollisesti hoidettuaan hoitaja saa valmennus- ja leirilahjakortteja, varusteita itselleen ja hoitohevoselleen sekä muita mukavia ekstroja.

Hoitajien tehtävät
  • harjaus, kavioiden putsaus ja muu hevosenhoito
  • liikutus (ratsastus, ajo, juoksutus..) silloin, kun hevonen ei tee tunteja
  • varusteiden (harjat, suojat, satula ja suitset) huolto ja puhtaanapito
  • hoitohevosen valmistelu tunnille, mikäli ratsastaja ei sitä itse ehdi tai halua tehdä

Mikäli hoitaja huomaa, että hevoselta on esimerkiksi irronnut kenkä, tulisi hänen ilmoittaa asiasta esimerkiksi tarinansa yhteydessä. Kesäisin hevosia saa käydä uittamassa, mutta tällöin olisi suotavaa ottaa kaveri mukaan varmuuden vuoksi. Talvisin taas on mahdollista kokeilla hiihtoratsastusta jäällä tai peltolaitumilla. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan tähän puuhaan sovellu, joten kysythän sopivaa hevosta ennen hiihtämään lähtöä.

Valmentautuminen

Rhosgobelissa hoitajat voivat valmentautua hoitohevosillaan yksityisesti alkeiskurssin käytyään. Henkilökohtaisen valmennuksen päätteeksi hoitaja saa ratsastuksestaan valmentajan kirjoittaman kommentin, joka sisältää paitsi kehuja myös ohjeita siihen, kuinka hevosen saisi toimimaan entistä paremmin. Yhden yksityisvalmennuksen eteen sinun tulee avustaa tallitöissä kahdeksan kertaa. Mikäli ongelmakohdan harjoittelu käy ilmi esimerkiksi hoitotarinoista, huomaa valmentaja kehityksen taatusti ja seuraava valmennus on mahdollista saada kuudella tallivuorokerralla.

hoitajat

Valmentautua voi myös ryhmissä. Tällöin opettaja keskittyy myös muihin ratsastajiin, ja siksi tunnillekin pääsee kuudessa tallivuorossa autettuaan. Ryhmävalmennukset toimivat muutoin yleensä samalla tapaa kuin yksityisvalmennukset, eli valmentaja antaa pienen kirjallisen palautteen ratsukon työskentelystä. Toisinaan ryhmävalmennus toimii sellaisella periaatteella, että jokainen osallistuja kirjoittaa itse pienen tarinan tunnin kulusta. Tällöin valmennuksen eteen ei tarvitse tehdä tallitöitä, sillä se on lähellä tavallista ratsastustuntia. Niin yksityis- kuin ryhmävalmennuksestakin voi kirjoittaa hoitopäiväkirjaan, jolloin ne lasketaan tavallisiksi hoitomerkinnöiksi.

Kilpaileminen

Voidakseen kilpailla hoitohevosellaan seuratasolla hoitajan on käytävä jokin tason I kurssi. Kukin kurssi oikeuttaa kuitenkin vain tietyn lajin kilpailemiseen. Kakkostason kurssin käytyään ratsastaja saa kilpailla kyseisessä lajissa myös VRL:n alaisissa kilpailuissa.

Rhosgobelin hoitajille on olemassa oma seura, Rhos Riders, joka ei ole VRL:n alainen, mutta johon on kuuluttava, mikäli hoidokillaan tahtoo kilpailla Ratsastajainliiton alaisissa kilpailuissa. Käytyään jonkin tason II ratsastuskurssin hoitaja liittyy automaattisesti Rhos Ridersiin, jonka jäsenten kanssa teemme kilpailumatkoja ja järjestämme valmennuksia. Ihan joka päivä hoitohevosellaan ei tietenkään pääse kilpailemaan, vaan kisamatkoille lähdetään kerran tai kahdesti kuukaudessa vuodenajasta ja ratsukoiden tilanteesta riippuen. Kilpailuviikolla sinun tulisi käydä ratsastamassa hoitohevosellasi ainakin kerran, jotta saatte harjoitusta tulevaa koitosta varten. Itse kilpailupäivästä ei ole pakko kirjoittaa tarinaa, mutta se olisi toki mukavaa.

» Rhos Riders
» Kilpailukalenteri

Ratsastustunnit

Rhosgobelissa hoitaja voi ottaa osaa myös ratsastustunneille. Vaikka hoitamisen suhteen tasoja ei Rhosgobelissa käytetäkään, ratsastustunnit on aloitettava alkeiskurssista ja jatkettava sitten seuraaville tasoille. Alkeiskurssin käytyäsi saat ratsastaa hoitohevosellasi itsenäisesti ja painottua tunneillasi joko esteisiin tai kouluun. Voit myös käydä yleiskurssin, jolla harjoitellaan niin esteitä, koulua kuin maastoratsastustakin. Tarina- ja chat-tunneille puolestaan saa osallistua riippumatta siitä, millä tasolla ratsastuskurssien suorittamisessa olet.

hoitajat

Ratsastuskurssin suoritettuaan hoitaja saa itselleen tiettyjä lisäoikeuksia ja etuja, merkinnän kurssin suorittamisesta sekä jonkin asianmukaisen varusteen. Alkeiskurssin käytyään hoitaja saa ratsastaa itsenäisesti, tason I kurssin käytyään hän saa osallistua epävirallisiin kilpailuihin painotuslajissaan, ja tason II kurssin käytyään hoitaja saa ilmoittautua joko tallin este-, koulu- tai kenttävalmennusryhmään. Valmennusryhmäläiset puolestaan saavat valmentautua ilmaiseksi.

Tavallisista tunneista kirjoitetaan lyhyt raportti (esimerkki alla) opettajan laatiman ohjelman pohjalta. Tuntien eteen hoitajien ei tarvitse tehdä tallitöitä, vaan ne ovat käytännössä ilmaisia. Mikäli tunnista kuitenkin kirjoittaa kunnollisen tarinan, hyväksiluetaan se yhtenä hoitomerkintänä. Toisinaan tunteja voidaan pitää myös chat-tyylisesti irc-kanavalla, jolloin niistä saa yhden hoitomerkinnän.

Ratsastustunnilla sinun ei tarvitse aina ratsastaa juuri omalla hoitohevosellasi, vaan voit vaihtelun vuoksi toivoa muitakin ratsuja. Mikäli toiveita ei ole esitetty, jaan minä hevoset yleensä ihan vain arpomalla. Rhosgobelissa hoitaja voi käydä vakiotunneilla tai varata itselleen yhden yksittäisen ratsastustunnin jollekin satunnaiselle päivälle. Foorumin Valmennukset ja ratsastustunnit -alueella on viestiketju jokaista tuntia varten. Niihin voit kirjoittaa niin varauksesi kuin tarinasikin.

Esimerkki tuntiraportista

5.1.2010, maastotunti
Ratsastin tänään maastossa Kenkulla. Se kulki pääosin aika kivasti, mutta laukassa se innostui vähän liikaa ja meinasi lähteä ohittelemaan muita. Onneksi sain sen juuri ja juuri pidettyä hyppysissäni, ja sekamelskalta ja mahdolliselta vaaratilanteelta vältyttiin. Maasto oli muuten oikein mukava, ja Kenkku piti kyllä huolen siitä, että pysyin lämpimänä.

Tuntikertomuksesta tulisi siis käydä ilmi seuraavat asiat: millä hevosella ratsastit; mikä tuntui hankalalta ja miten asia korjattiin; mikä meni hyvin. Tarinaa ei tarvitse kirjoittaa joka viikko, mutta vain kirjoitetut tarinat vievät kurssisuoritustasi eteenpäin.

» Tuntikalenteri

Tallityöt

Tallitöihin osallistuminen ei ole pakollista, mutta sen avulla hoitaja voi ansaita itselleen lisää pisteitä. Käytännössä tallivuoroissa auttaminen käy niin, että kuukaudeksi eteenpäin varataan itselleen jollekin päivälle, tai vaikka useammallekin, aamu-, päivä- tai iltatallivuoro. Aamuvuoroon kuuluu hevosten ruokintaa ja niiden ulos viemistä sekä loimitusta, päivävuoroon ruokintaa ja karsinoiden siivousta ja iltavuoroon hevosten hakua sisälle ja loimien riisuntaa sekä ruokintaa. Kullekin vuorolle otetaan itse tallityöntekijän lisäksi kaksi apulaista. Voidakseen hyvittää hoitokerran tallitöillä tulee hoitajan kirjoittaa lyhyt raportti siitä, kuinka asiat sujuivat ja ilmenikö mitään ihmeellistä. Muutaman virkkeen mittainen selostus tai jonkinlainen lista riittää erinomaisesti. Neljä vuorokertomusta vastaa yhtä tavallista hoitotarinaa.

Esimerkki tallivuororaportista

3.1.2010, aamuvuoro
Tänä aamuna talliin oli eksynyt lisäkseni Pena, Sylvia, Veera ja Vilja, joten tallihommat sujuivat nopeasti. Hevosten ulosviemisessä ei ollut mitään ihmeempää ongelmaa. Emma käyttäytyi vähän tavallista(kin) huonommin ja kohelsi ja kolisteli karsinassaan kamalasti muiden vielä tyytyväisenä rouskuttaessa aamukaurojaan.

» Lisää tallivuoroista

Kuukausitehtävät

Joka kuukausi annan hoitajille listan erinäisistä kuukausitehtävistä. Nämä tehtävät ovat melko tavallisia hoitotoimenpiteitä tai tallitöihin tahi toimintaan osallistumista. Listan tehtävien suorittamiseen on aina aikaa kuukausi, ja mikäli ne on seuraavan kuun ensimmäiseen päivään mennessä suoritettu, ansaitsee hoitaja itselleen jonkin varusteen sekä kaksi ylimääräistä hoitomerkintää.

Helmikuun kuukausitehtävät
  • siivoa hoitohevosesi karsina kolmena päivänä (tulee ilmi hoitotarinasta)
  • osallistu ratsastustunneille
  • ota tallivuoro jollekin päivälle
  • maastoile kaverisi tai jonkun tallihenkilökunnan jäsenen kanssa (sovittava erikseen ja käytävä ilmi hoitotarinasta)
  • osallistu tallin talvisiivoukseen
  • palkkioksi saat tällä kertaa harjasetin
hoitajat

Tapahtumat

Jotta hoitajat eivät vallan kyllästyisi ainaiseen puurtamiseen, järjestetään heille aika ajoin erinäisiä tapahtumia. Toisinaan poikkeamat arjesta eivät ole mitään sen kummoisempaa kuin tallin loputtomien laatikoiden ja hyllyjen tyhjentäminen kaikesta turhasta ja käsittämättömästä tai yhteinen uittoreissu läheiselle järvelle. Vaan kuten sanotaan, vaihtelu virkistää.

Valmennuksia lukuun ottamatta hoitajille järjestettävien tapahtumien kutsut ilmestyvät aina foorumin Kilpailut ja tapahtumat -alueelle omaksi viestiketjukseen. Valmennuskutsut puolestaan ovat aina Valmennukset ja ratsastustunnit -alueella. Tapahtumiin osallistuminen käy luultavasti helpoiten foorumilla tapahtuman omassa viestiketjussa, mutta myös yksityisviestillä tai sähköpostilla saa osallistua.

Tapahtumakalenteri

Päivämäärä Tyyppi Kutsu / tulokset
14.2.2010 Estevalmennus Kutsu
13.2.2009 Kouluvalmennus Kutsu
6.2.2010 Tallin talvisiivous Kutsu
4.2.2010 Maastoretki Kutsu
22.12.2009 Pikkujoulut Peruttu
20.12.2009 Match show Tulokset

Hoitajaksi?

Jos kiinnostuit hoitajaksi ryhtymisestä, voit käydä foorumissa esittämässä hoitohevospyyntösi. Sellaisen voi kirjoittaa rekisteröitymättä foorumille, mutta jossakin vaiheessa rekisteröityminen on tehtävä, sillä ilman sitä et voi kirjoittaa hoitotarinoita. Olisi mukavaa, mikäli laittaisit hoitohevospyyntösi yhteyteen itsestäsi pienen esittelyn tai vaikka kuvan, jonka voisin lisätä hoitajasivulle.

hoitajat

Foorumi on tärkeä viestintäkanava hoitajille, sillä sinne kirjoitetaan tunti-, valmennus-, hoito- ja tallivuorokertomukset. Foorumissa voit myös ilmoittaa tallikaupan ostoksistasi sekä myydä itsellesi tarpeettomiksi käyneitä tuotteita. Myös leireistä ja erinäisistä tapahtumista, kuten vaelluksista, pikkujouluista ja näyttelyretkistä, ilmoitetaan hoitajille-sivun lisäksi foorumissa. Foorumissa on myös oma osionsa kaikenlaiselle pulinalle, jonka kautta hoitajat voivat tutustua toisiinsa ja minuun.

Rhosgobelissa ei ole mitään tarkkoja määritelmiä sille, miten usein hoitamassa tulisi käydä. Yli kahden viikon tauoista olisi kuitenkin suotavaa ilmoittaa minulle vaikkapa hevosen hoitopäiväkirjassa. Jos tauosta ei ole ilmoitettu, hoitajasta ei kuulu mitään kahteen kuukauteen enkä kykene häntä tavoittamaan, poistetaan hänet hoitajalistalta. Hoitajaksi voi kuitenkin ryhtyä myöhemmin uudelleen, mikäli hoitointo palaa, sillä mitään kieltolistoja en ylläpidä.

Kommentointi

Rhosgobelissa hoitajille ei jaeta pisteitä, vaan kaikkien tarinat ovat samanarvoisia riippumatta siitä, ovatko kaikki pilkut paikallaan tai yhdyssanat oikein. Kaikki eivät ole koulutaipaleellaan edes edenneet pilkkusääntöihin, ja vaikka periaatteet tietäisikin, mielikuvitus ei välttämättä aina tahdo tehdä parastaan. Tärkeintä on, että kirjoittaminen tuntuu mukavalta.

Pisteiden sijaan pyrin antamaan hoitajille kunnollisia kommentteja heidän kirjoituksistaan. Osa vastausta on ikään kuin vuoropuhelua eli vastaan hoitajan tarinointiin kuten oikeana tallinomistajana tekisin. Jutustelun ohella annan palautetta myös kieliasusta. Tällaistakaan palautetta ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä se on täysin ystävällissävyistä ja vain vinkkinä tulevia tarinoita varten. Voit myös ilmoittaa, mikäli et tahdo minun puuttuvan kielioppiseikkoihin.

Hevosten hoitajat

Hoitaja Hoitohevonen Aloittanut Hoitokerrat
ei vielä hoitajia

Hyödyllisiä linkkejä ja muuta

Hoitajat-sivulle on listattu kaikki Rhosgobelin hoitajat, heidän itsestään kirjoittamansa kuvaukset ja perustiedot sekä heidän saavutuksensa, varusteensa ja tapahtumiin osallistumisensa.

Foorumi on erittäin tärkeä viestintäkanava hoitajille. Sinne ilmestyvät kilpailu- ja tapahtumakutsut ja sen kautta myös kirjoitetaan hoitokertomuksia. Foorumilla on myös pulina-alue, jonne voi käydä kirjoittelemassa ihan kaikenlaisia juttuja hevosmaailman ulkopuoleltakin.

Rhosgobelin hoitajia varten on olemassa myös irc-kanava. Sillä ei ole mitään tekemistä irc-gallerian kanssa, vaan se toimii käytännössä chatin lailla. Ircissä voidaan juttelun ohella myös pitää tunteja, yhteisiä maastoja tai muuta sellaista. Joitakin ohjeita irkkaamiseen näet täältä.

Uutiset

20.1.2010
Rhosgobelin hoitajatoimintaa uudistettiin osin melko rajustikin. Pisteytys poistettiin kokonaan käytöstä, ja sen myötä kuukauden hoitajan titteli ja tallikauppa heitettiin unholaan. Toivottavasti vanhat hoitajat ovat kuitenkin yhä halukkaita jatkamaan hoitajina.

6.1.2010
Rauhallisen loppiaispäivän innostamana päätin suunnitella kevään tapahtumakalenteria ja ilmoitella muutamasta tulevasta riennosta foorumilla. Osallistumaan siispä!

4.1.2010
Joulut ja uudetvuodet on juhlittu ja on aika palata takaisin arkeen. Valmennuksia oli siirrettävä vielä eteenpäin; toivottavasti niihin pian saadaan osallistujia. Tänään riveihimme astui uusi hoitaja, Bobi. Toivotan hänelle oikein hauskoja hetkiä tallilla!

26.12.2009
Tallille saatiin kaksi uutta hoitajaa: Iina ja Lily. Tervetuloa molemmille, ja toivottavasti viihdytte pitkään!

25.12.2009
Päätin olla mukava vielä vähän pidemmän aikaa, ja näin ollen hoitajat saavat tarinoistaan tuplapisteet vielä vuoden loppuun saakka. Hauskoja hoitohetkiä kaikille!

Jalostustarjoukset
jalostus