
Olin jo alkanut pelätä, ettei jouluksi saataisikaan kunnon lumia. Tämä aamu sulatti kuitenkin iloisesti nämä pelot, sillä lunta oli pyryttänyt koko yön. Lumi toi tullessaan, paitsi kamalan määrän lumitöitä, myös mukavan jouluisen tunnelman. Pena saikin aamun tallitöihin melko meluisen seuralaisen, sillä lumista riemastuneena hoilottelin sulokkaalla äänelläni monet joululaulut lävitse. Jossakin vaiheessa sain kuitenkin vienon pyynnön olla hiljaa, ja minun oli tyydyttävä hyräilemään hiljakseen.