Violan Tinjamin

Kutsumanimi: Tiku
Rekisterinumero: VH-25283
Syntymäaika ja ikä: 12.4.2007, 18-vuotias
Rotu: shetlanninponi
Sukupuoli: ori
Kasvattaja: Jenna. H / Viola
Omistaja: Blanid
Hoitaja: ei hoitajaa
Säkäkorkeus: 102cm
Väri: musta
Koulutustaso: Ko HeB, Re 60cm, Va Vaikea
Meriitit: VIR MVA Ch

Tiku on useimmiten varsin mukava poni, joskaan se ei ole mikään pikkulasten hoidettava. Ori näet ei osaa varoa pieniä lapsia, vaan huomaa heti pienenkin epävarmuuden ja käyttää sitä taitavasti joskaan ei järin mukavasti hyväkseen. Tikun kanssa on toimittava erittäin määrätietoisesti ja varmoin ottein, eikä sitä saa missään tilanteessa päästää niskan päälle. Tiku ei kuitenkaan ole sikäli ilkeä, että se ei pure, potki tai rynni päälle. Kun muistaa itse olla tarmokas ja varma, Tikukin käyttäytyy hyvin ja maltillisesti ja kunnioittaa käsittelijäänsä.

Mikäli välit ovat Tikun kanssa selvät maasta käsin toimittaessa, sujunee ratsastuskin hyvin. Tiku yrittää aina parhaansa, ja se on herkkä ja reipas ja tekee mielellään töitä. Apujen kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, sillä sekavista avuista ori menee hämilleen, sen askellus muuttuu aiempaa epämukavammaksi eikä ratsastajan epämääräinen tahto luonnollisestikaan toteudu. Esteillä Tiku on innokas ja ketterä, mikä on etenkin uusintaratoja ajatellen erinomainen asia. Ori pudottelee ja kieltäytyy harvoin, mutta mikäli ratsastaja on vähänkään epävarma, Tiku ottaa ohjat omiin käsiinsä ja meno voi muuttua jokseenkin hallitsemattomaksi.

Sukutaulu

Kilpailukalenteri

Tikun kilpailukalenteriin on merkitty ainoastaan sijoitukset. Orilla on kilpailtu myös porrastetuissa kilpailuissa, joista ansaitut ominaisuuspisteet näkyvät sen VRL:n profiilisivulla.

Kuvagalleria

Päiväkirja

4.12.2009, Daniela

"Jippii!" Huudahdin astuessa ulos kälyisestä koulurakennuksesta, oli vihdoin perjantai. Tänään en aikonut turhaa nyhjätä kotona, vaan vaihdoin ripeästi vaatteet ja lähdin kohti tallia. Olin todella hyvällä tuulella ja innoissani päästessäni hoitamaan Tikua. Lunta tuprutti ripeään tahtiin jo valkoisen kerroksen saaneeseen maahan. "Ai, että on ihana maastoilukeli." Tuumasin astuessani sisään lämpöä hehkuvaan talliin. Sisällä tuoksui piparit ja hevoset. Vesi herahti kielelleni ja muistin ottaneeni kaakaota ja pipareita evääksi. 'Nams... Taidan tosiaan lähteä Tikun kanssa hieman patikoimaan.' Mietin mielessäni ja astuin sisälle toimistoon. Toimistossa istui Filipe ja Veera keskustelemassa hevosten kengityksestä. Tervehdin heidät ja kerroin meneväni tänään Tikun kanssa maastoon, vastaukseksi sain tervehdykset ja myötyviä nyökkäilyä. Hymyillen lähdin hakemaan mustaa pientä oria tarhastaan.

"Tikuu!" Huhuilin hetken tarhan portilla, ennen kuin poni laukkasi luokseni. Rapsutin sen paksua karvaa ja nappasin sitten kiinni riimusta. Lähdimme kävelemään kohti tallia lumisateessa. Tiku kompuroi jäisellä maalla matkallamme, mutta pääsimme kuitenkin vihdoin tallille. Sidoin ponin kiinni käytävälle ja hain sen harjat. Aloitin paksun karvan harjauksen juuriharjalla. Siinä totisesti oli puunattavaa! Tiku käyttäytyi nätisti, eikä yrittänyt sählätä millään tavoin. Taputin sitä kaulalle kun olin harjannut sen ja hain seuraavaksi kaviokoukun. Katsoin Tikua syvälle silmiin, ikään kuin käskien sitä olemaan kiltisti, ja ryhdyin putsaamaan sen kavioita. Ihme kyllä ori ei tällä kertaa pistänyt laisinkaan vastaan ja sain kaviot nopeasti putsattua. Loppuun selvitin vielä tuuhean hännän ja harjan, niissä vasta hommaa riitti. Kun kaikki oli vihdoin valmista istahdin käytävälle ja hengähdin syvään. "Olipas siinä työtä." Tuumasin hakiessani valjaita ja kärryjä. Ryhdyin valjastamaan Tikua maastolenkillemme, tässä vaiheessa se päätti hieman testata päättäväisyytäni. Ori yritti kovasti pyöriä, mutta minä pysyin tiukkana ja pian se lopettikin sähläämisen. Kun Tiku oli valmis talutin sen pihalle ja pakkasin evääni mukaan, lisäksi kietaisin ympärilleni paksun viltin.

Olimme vihdoin valmiit maastolenkille, maiskautin ponin käyntiin ja lähdimme loivaa mäkeä alas. Jatkoimme matkaamme peltojen keskellä kulkevaa, hiljaista, hiekkatietä. Tiku käveli reippaasti ja innokkaasti eteenpäin, se oikein hehkui intoa. Hetken käveltyämme maiskautin kerran, silloin poni lähti todella reippaaseen raviin. Minun oli todella pidäteltävä sitä, muuten olisimme varmasti olleet pian ojassa. Tiku rapasi tahdikkaasti puhisten ja hörähdellen välillä. "Soo..." Rauhoittelin oria tien muuttuessa kiemuraisemmaksi. Tiku vain jatkoi painamistaan ja minä jouduin pidättämään sitä napakasti ohjista ääniavun lisäksi. Pian onneksi ori kuitenkin hidasti vauhtinsa rentoon käyntiin. Kävelimme hetkisen metsän siimeksissä, kunnes eteemme avautui taas suorempaa pellon lävitse kulkevaa tietä. Maiskautin jälleen ponin raviin, tälläkin kertaa orilla oli vauhti päällä! Se hölkötti eteenpäin aika moista tahtia ja sain pidätellä kaahaajaa suoran jatkuessa. Kun suora sitten loppui jatkoimme matkaa käynnissä. Vähän ajan kuluttua saavuimme laavulle, lunta sateli edelleen reippaaseen tahtiin. Olin ottanut Tikulle mukaan heinää ja riimun sekä narun. Otin kärryt ponilta pois ja sidoin sen tolppaan syömään, itse istuuduin puiselle penkille ja aloin syömään eväitäni. Kuuma kaakao maistui todella hyvälle, varsinkin kun kaunis pakkasilma sai lumiset pellot hohtamaan ilta-auringossa. Aurinko alkoi tosiaan vähitellen laskea ja meidän oli aika palata takaisin. Rapsuttelin Tikua vielä hetken, ennen kuin valjastin sen takaisin kärryjen eteen ja lähdimme kohti kotia.

Kävelimme aluksi mutkikkaan tien metsästä pellolle, ennen kuin kehotin Tikua raviin. Tiku ravasi nyt jo rauhallisemmin ja uskalsin jatkaa ravia myös metsään. Pieni musta ori tikitti tasaista ja varmaa tahtia, edeten kuitenkin kokoajan reippaasti. Kehuin sitä äänelläni ja pyysin sitä siirtymään käyntiin. Kävelimme loppumatkan leppoisasti kohti tallia ihanassa auringon laskussa. Kun vihdoin pääsimme tallin pihalle kello lähestyi puolta kahdeksaa. Kiipesin ulos kärryistä ja riisuin Tikun valjaat. Tämän jälkeen talutin orin sisälle hoidettavaksi. Heitin Tikun selkään hetkeksi loimen, kunhan olin suurimmat lumet harjannut pois, kun menin viemään kärryt sekä valjaat paikoilleen. Kun palasin Tikun luo pieni musta ori alkoi olla jo kuivunut, puhdistin vielä sen kaviot ja harjaisin sitä hetkisen. Ori hörähteli minulle tyytyväisenä, se ei yrittänyt laisinkaan pomottelua. Hymyilin sille ja silitin sen pehmeää turpaa. Kun olin valmis riisuin orin loimen ja lähdin taluttamaan sitä pihattoon. Ulkona oli jo pimeää ja Tiku pomppi koko matkan tien toiselta puolelta toiselle. "Sooo!" Rauhoittelin oria kun pääsimme portille, se koitti änkeä väkisin puisen aidan läpi. Pian portille ravasi valkea hahmo, sain melkein sydänkohtauksen, ennen kuin tajusin sen olevan Dumle. Naureskelin päästäessäni ponin pihattoon, jonka jälkeen lähdin vielä siivoamaan jälkeni. Pian kuitenkin isäni auto tööttäili pihassa ja minun oli lähdettävä kohti kotia.

2.12.2009, Daniela

'Huoh, miten koulu osasikaan olla näin rankkaa?' Mietin avatessani kotioveani. Onnekseni tänään kotona ei ollut kauhea häsäys menossa, äitini istuskeli sohvalla lukien jotain kirjaa ja pikkuveljeni luultavasti leikki huoneessaan. Isä oli varmaankin töissä. "Heei.." Huikkasin ovelta, jolloin äiti kysäisi innokkaana miten koulussa oli tänään mennyt. "No mitäpä siellä..." Tuumasin samalla kävellen keittiöön etsimään jotain välipalaa. Mussutellessani alpro-soya jugurttia kysyin ohimennen äidiltäni voisiko hän heittää minut tänään tallille, yleensä äidillä oli niin kiire, ettei hän koskaan ehtinyt kuskata minua minnekkään. Tänään kuitenkin näytti siltä, että voisin saada kyydin. Äitini hymyili nähtävästi kiinnostavan kirjan takaa "No kyllähän se käy kulta, lähdetäänkö vaikka heti?" Johon minä nyökkäsin tyytyväisenä. Kipaisin vaatekaapilleni ja puin päälleni rennot collarit, poolon ja kevyen takin. "No niin, mennään!" Huusin kävellessäni ovelle.

Tunnin kuluttua auto kaartoi Rhosgobelin pihaan ja minä astuin ulos pakkasilmaan. Olin tyytyväinen, että loska oli jäätynyt ja eilisen aikana maan pinnalle oli leijaillut ohut lumikerros. Samassa olin kävellyt sisään tallin toimistoon ja asettanut pienen reppuni Tikun kaappiin. "Hmm... Uskaltaisinkohan minä jo tänään kiivetä Tikun selkään." Tuumailin kantaessani orin tavaroita käytävälle. Samassa tallin ovesta asteli Veera ja pieni Vilja tyttönen. Vilja esittäytyi minulle iloisesti ja tottahan toki minunkin täytyi olla "iloinen". Tuo pieni tyttö kyllä piristi jotenkin kummasti mieltäni! Kun he olivat menneet nappasin riimun narun ja lähdin kävelemään pihatolle. Onneksi tie ei vaikuttanut liukkaalta, ei olisi ollut mukavaa kaatua jäiselle tielle ja raahautua jälleen Tikun perässä parisen sataa metriä. Katselin hetken portilla kuinka ponit mellastivat kauempana tarhassa, kunnes astuin sisään ja nappasin Tikun kiinni. Dumle oli taas kovasti lähdössä meidän mukaan ja sain olla tarkkana tarhan portin kanssa.

Pääsimme ilman ongelmia talliin ja aloitin pörröisen ponin harjauksen. Tiku seisoi nätisti hyvin pitkään, kunnes sitten alkoi hieman kyllästyä. Sain orin kuitenkin seisomaan paikallaan pelkästään huomauttamalla. Harjaus siis sujui ihan hyvin, sen sijaan kavioiden otossa meillä oli jälleen erimielisyyksiä. Ori testaili minua tällä kertaa takajalkojen kanssa, etujalat se nosti erittäin nätisti. "Tiku ole nyt kiltti ja nosta se jalkasi!" Kirosin kun ori ei millään meinannut nostaa toista takajalkaansa. Vihdoin kuitenkin taistelusta oli selvitty voittajina ja voitiin siirtyä varusteiden pariin. Varusteet sain laittaa hyvin ponin päälle, vaikkei se olisikaan kuolaimia suuhunsa huolinut. Hymyilin ja taputin Tikua kun kaikki oli valmista. Kun itsellänikin oli kaikki ratsastukseen tarvittavat kamppeet päällä lähdimme tallustelemaan kohti kenttää. Matkalla sattui pieni erimielisyys: Tiku olisi paljon mielummin lähtenyt tarhailemaan kuin kentälle tekemään töitä. Tästä syystä tasapainoni joutui jälleen koetukselle, mutta tietenkin minun tuurilla kohdalla, jossa seisoin oli jäätä lumen alla ja kupsahdin todella tyylikkäästi maahan. Onnekseni Tiku vain jäi tapittamaan minua kummissaan. Ihan kuin se olisi kysynyt "Mitäs sä siinä istuskelet?" Ja vastaukseksi tähän pieni musta ori sai kunnon naurut. Tämän kommelluksen jälkeen jatkoimme matkaamme kentälle.

Pääsimme siis kuitenkin ehjänä perille saakka ja talutettuani ponin keskelle kenttää nousin selkään. Säädin vielä jalustimet ja kiristin vyötä ennen liikkeelle lähtöä. Alkuun meillä oli hieman eri mielipiteet suunnasta, mutta lopulta yhteinen sävel alkoi löytyä. Aloitimme alkukäynneissä treenaamalla pysähdyksiä, sekä kiemuria uria. Kun Tiku alkoi taipua käynnissä siirryimme raviin harjoittelemaan samoja juttuja. Aluksi ravissa oli hieman tempo ongelmia, ori ei tahtonut hiljentää vauhtia ollenkaan. Vähitellen tämäkin kuitenkin alkoi sujua ja siirryimme hetken lämmittelyn jälkeen käyntiin. Kun olimme vielä laukanneet molempiin suuntiin parit kiekat, jotka muuten sujuivat tosi nätisti, aloimme harjoittelemaan pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle. Tiku puri kuolainta vasten ja koitti selvästi testa minua. Päätin kuitenkin ratsastaa sitä pehmeästi ja hieman enemmän pohkeilla sekä istunnalla ja pian ori alkoikin kuunnella. Se oli ihanan herkkä kun sain sen kuuntelemaan tarkasti apujani. Välillä sattui minullekkin virheitä, kun en osannut antaa tarpeeksi selkeitä apuja. Kuitenkin keskimäärin tehtävä sujui käynnissä hyvin. Seuraavaksi siirryimmekin raviin, jossa alkuun oli jälleen hieman tempo ongelmia. Näistä kuitenkin päästiin hyvin nopeasti ja Tiku olikin todella herkkä avuille. Olin todella tyytyväinen orin panokseen ja taputin sitä siirtyessämme käyntiin. Kävelimme hetkisen, kunnes vaihdoimme suunnan ja aloitimme harjoittelun. Jatkoimme siis harjoittelua toiseen suuntaan, ensin tietysti käynnissä. Tämä suunta oli hieman vaikeampi Tikulle tai sitten apuni olivat epäselkeämmät. Kääntymiset eivät olleet niin tarkkoja ja pohkeenväistö oli vähän sinne päin. Treenasimme tätä kuitenkin niin kauan kunnes se alkoi sujua ja siirryimme vasta sitten raviin. Ravi sujuikin paljon paremmin, eikä sen kanssa tarvinnut "tapella" niin paljon. Kun Tiku tuntui antaneen parhaansa ravasimme loppuravit ja siirryimme sitten käyntiin. En halunnut vaatia orilta ensimmäisellä kerralla mahdottomia, olisi varmasti meille molemmille mukavempaa kun edettäisiin rauhalliseen tahtiin. Kun sitten olimme kävelleet loppukäynnit ratsastin kaartoon ja tulin alas. Tiku hörähti tyytyväisenä, selkeästi se oli nauttinut kunnon työskentelystä. Lähdimme siitä sitten kohti tallia ja matka sujuikin kunnolla.

Kun saavuimme talliin riisuin orin kamppeet ja ryhdyin harjailemaan sitä. Nyt Tiku suorastaan nautti rapsuttelusta ja harjailusta, joten se pysyi paikallaan hievahtamatta. Puunailinkin ponia todella pitkään käytävällä, ennen kuin lähdimme kohti pihattoa. Matkalla pihatolle ei sattunut onneksi sen kummempia, mutta portilla oli aika vauhdikasta toimintaa kun orit halusivat jo niin kovasti riehumaan. Tämän jälkeen palasin talliin ja vein harjat takaisin paikoilleen. Koska kello lähestyi vasta neljää hain toimistosta satulasaippuaa sekä sienen ja ryhdyin puunaamaan ponin varusteita. Varusteet olivat hyvässä kunnossa, mutta eipä tehnyt pahaakaan niiden puhdistus. Kun varusteet olivat puunatut autoin vielä tallin lakaisemisessa ennen äitini saapumista. Huikkasin vielä tallilaisille moikat kun kävelin autolle ja lähdin kohti kotia.

29.11.2009, Daniela

Tallustelin hiljakseen bussipysäkiltä kotiin, hymähdin, koulussa ei tosiaankaan ollut hyvä päivä. Kaivoin taskuni pohjalta kotiavaimet ja tepsuttelin kerrostalon hissin luokse. Kun hissi vihdoin oli seitsemännessä kerroksessa astuin ulos ja avasin kotioveni. Hääsääväinen äitini huudahtikin heti oven avattua "Kuka siellä?" Johon vastasin tympääntyneenä "No arvaa, naapurin jammu..." Tällöin äitini kurkisti keittiön ovesta hymyillen huomaten ettei nyt ollut paras päiväni. Samaan aikaan villi pikkuveljeni Niko juoksi jalkoihini ja alkoi innoissaan esitellä uutta leluaan, totesin sen olevan hieno ja astelin tympääntyneenä omaan huoneeseeni. Pian oveen koputettiin, aina huolehtivainen isäni avasi oven ja toi minulle välipalaa. "Neela... Sinulla ei ole tainnut olla hyvä päivä, mutta muistathan että menemme tänään Rhosgobeliin?" Käänsin kasvoni kohti pitkää miestä ja yritin vääntää jotain hymyn tapaista "Joo... Kiitos, heitäkkö sää muuten mut?".

Tunnin kuluttua istuin hienon valkoisen mersun takapenkillä, iPodistani soi The Baseballs hitti - umbrella. Hetken ajettuamme tie muuttui hiekkaiseksi ja kiemurtelevaksi, pian edessämme häämöttikin iso talli. Sydämmeni pamppaili yhä nopeammin, 'Mitäköhän tästäkin tulee?' tuumasin astuessa ulos lämpimästä autosta. Märkä maa lätisi allani kävellessäni isäni kanssa kohti tallin toimistoa. Kelissä ei totisesti ollut kehuttavaa, todella, todella märkää ja mutaista. Onneksi tallissa oli lämmin. Raotin toimiston ovea, samassa penkillä istuva nainen huudahti "Hei! Sinä taidat olla Daniela, minä olen Veera". Tökkäsin tunkeilevaa isääni hieman taaksemmas ja astuin itse kotoisaan huoneeseen. "Joo... Tai siis, kaikki kutsuvat Neelaksi" selitin "Okei, no jos minä näytän sinulle hieman paikkoja ja voit sitten tutustua Tikuun?". Kasvoilleni levisi hymy, niin, olin tullut hoitamaan pientä mustaa oria. Astuessamme ulos toimistosta isäni sanoi lähtevänsä ja tulevansa joskus seitsemän paikkeilla.

Kun kaikki paikat oli esitelty ja olin perehtynyt tallin sääntöihin Veeran opastuksella, hain riimunnarun ja suuntasin kohti ori-pihattoa. Katselin hetken portilla, pian paikalle ravasi kaksi shetlanninponia. Kimon orin nimi oli kuulemma Dumle ja tuo toinen... Sen siis täytyi olla... Tiku. Minun tuleva hoitoponini. Avasin varovasti portin ja astuin mutaiseen tarhaan. Samassa pienet orit olivat ympärilläni tutustumassa innokkaina, onneksi minulla on hyvä tasapaino, muuten olisin maannut mudan keskellä kiroillen. Annoin orien hetken riehua ennen kuin nappasin pienen mustan orin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Sain olla portin kanssa tarkkana, Dumle olisi nimittäin innokkaasti tullut myös mukaan. Vihdoin kuitenkin pääsimme aloittamaan rämpimisen tallille. Vaikka tiet olivat hyvät olivat ne siitä huolimatta sohjostuneet marraskuun sateista. Tiku seurasi minua nätisti, mutta huomasi varmasti epävarmuuteni. Nimittäin, tammojen kohdalla ori vetäisi oikein kunnolla ja horjahdin, mutta kiitos jälleen kerran hyvän tasapainoni, en kaatunut. Pian pääsimmekin talliin ja kiinnitin orin käytävälle.

Olin jo etukäteen hakenut käytävälle harjapakin, suitset, liinan ja juoksutuspiiskan. Näimpä pystyin heti aloittamaan harjauksen. Heitin takkini käytävälle hieman sivumpaan ja otin juuriharjan käteeni. Tiku katsoi minua selvästi arvioiden, jolloin jokseenkin automaattisesti ryhdistäydyin. Musta ori hörähti ja ummisti silmänsä. Aloitin harjauksen ja Tiku seisoi edelleen nätisti. Olin iloinen, ettei ori pistänyt hanttiin. Kun olin harjannut ponin puhtaaksi "viimeistelin" sen viellä pehmeämmillä harjoilla. Kun tämä oli tehty oli kavioiden putsauksen vuoro. Kaivoin kaviokoukun harjapakista ja lähestyin Tikua, jonka kasvoille ikään kuin ilmestyi virne. Yrittäessäni nostaa oikeaa etusta se ei onnistunutkaan niin helposti. "Tiku! Nosta. Nosta. Nosta... Hei, etkö nyt vois nostaa sitä koipeas!" Sain kiskoa koipea varmasti 15 minuuttia, kunnes orin koltiainen antautui. Oli siitä itsepäisyydestä kerrankin hyötyä. Muut kaviot sujuivat sitten paljon helpommin, vaikkakin kyllä ori jaksoi testailla minua takastenkin osuudelta. Kun kaviot olivat puhtaat hengähdin syvään, 'Ihan settis' tuumasin viedessäni kaviokoukun pakkiin. Nappasin käytävältä suitset ja lähestyin oria, "Paras olla nätisti!" Uhosin, mutta Tiku ei tuntunut siitä liikuttuneen. Se rupesi pakittamaan kun koitin avata sen suuta, onneksi se oli vielä kiinni ketjuissa. Taisi siinä pari kirosanaakin päästä suusta kun tappelin ponin kanssa suitsien laitosta... Vihdoin kuitenkin kaikki oli valmista ja taputin oria kaulalle, se hörähti, ikään kuin alistuen kohtaloonsa. Kiinnitin vielä juoksutusdeltan ja liinan orin suitsiin, joista olin poistanut ohjat ja lähdimme kohti maneesia. Laskelmoin, että olisi hyvä mennä ensimmäisellä kerralla maneesiin, jos Tiku pääsisikin karkuun. Matka maneesille sujui rauhallisesti. Kun astuimme sisään lämpöä hehkuvaan maneesiin ori pärskähti ja hypähti paikoillaan. Katsoin sitä epäillen ja lähdin kulkemaan keskelle. Seuraavaksi aloitin juoksutuksen. Päästin liinaa ja Tiku kävelikin kauniisti kauemmaksi minusta. "Osaankohan minä enää ollenkaan? Tästä on niin pirun kauan..." Muistelin juoksuttaneeni viimeksi vuosi sitten erästä todella villikkoa ponia. Kaikki vaikutti kuitenkin lupaavalta, Tiku käveli rentona ja rauhallisesti isoa ympyrää. Kävelimme molempiin suuntiin, yhteensä kahdeksan (8) minuuttia. Sitten maiskautin hieman ja kehotin mustaa ponia raviin. Mutta kaikki ei vain aina mene niin kuin haluaisi, ori ei nimittäin ottanut apuja nokkinsa. Yritin vielä toistamiseen *Maisk* "Ravi! Tiku, ravi!" Yrityksestä huolimatta Tiku pysyi käynnissä. 'No väännetään sitten rautalangasta' hymähdin ja komensin oria vielä kerran raviin, tällä kertaa avustaen piiskalla. Vihdoin Tiku lähti reippaasti eteen, kuitenkaan kaahottamatta. "Heh, miten noin pienessä ravissa voi istua!?" Naurahdin itsekseni ja pyysin Tikua lisäämään hieman. Loppujen lopuksi ori kulki erittäin sujuvasti, molempiin suuntiin. Kun ravit oli sitten ravattu kävelimme hetken, jonka jälkeen pyysin Tikua laukkaamaan. Ajattelin tietysti, ettei se nostaisi ilman piiskaa laukkaa. Yllätykseni ori lähtikin kauheaa vauhtia ja sain totisesti pidellä, etten ollut persuksillani maneesin hiekassa. Pian Tiku kuitenkin rauhoittui ja pääsimme yhteisymmärrykseen juoksutuksesta. Kun olin katsonut, että noin 30 minuuttia oli kulunut, päästin Tikun hetkeksi vapaaksi. Itse istuin maneesin laitaan katselemaan pienen mustan ponin riehumisia.

Hetken kuluttua pieni musta pallo kiisi luokseni ja ilmoitti selkeästi, että nyt hän haluaisi jo pois. Hymähdin, kuinka huvittavalta sen käytös tuntuikin. Nappasin sen kiinni liinaan ja lähdimme tallustelemaan kohti tallia. Tikulla oli ilmeisesti jäänyt hieman riehumisvaihde päälle ja ori poukkoili tien toiselta puolelta toiselle. Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin sisälle ja pystyimme aloittamaan harjaustoimempiteet. Tiku oli nyt hieman malttamaton, eikä meinannut seisoa paikallaan. Kuitenkin hetken kuluttua ori alistui kohtaloonsa ja seisoi loppuajan nätisti. Kavioiden kanssa oli jälleen hieman erimielisyyksiä, joista kuitenkin selvittiin tällä kertaa helpommin. Kun kaikki hoitotoimenpiteet olivat ohi, rapsutin oria hetken ja lähdin sitten taluttamaan sitä pihatolle.

Kun Dumle näki meidän lähestyvän tarhaa se alkoi oikein kunnolla riehua ja tästähän myös Tiku innostui. Tällä kertaa tasapainoni ei auttanut ja hinauduin alamäen portille vauhdikkaan mustan orin perässä. Tikun pysähdyttyä repesin nauruun, en ollut itseasiassa ollenkaan vihainen, olihan vaatteeni toki pilalla, mutta Tiku vain oli niin hellyyttävä. "Heh, vai oli sinulla näin kova kiire?" Hymyilin vielä päästäessäni orin tarhaan. Likaisine vaatteineni tepsuttelin talliin ja kävin vielä pesemässä Tikun kuolaimet ja viemässä kamat omille paikoilleen. Kun kaikki tämä oli tehty soitin isälleni, että tulisi hakemaan ja toisi samalla vaihtovaatteet. Pian pihaan kaarsikin mersumme ja minä kipaisin hakemassa puhtaat vaatteet, ennen autoon astumista. Huikkasin vielä toimistoon Veeralle milloin tulisin seuraavan kerran ja kipusin sitten mersun kyytiin.

Tämä hevonen on virtuaalihevonen.