neponen
heppa
Saavutukset: Ch, KTK II
Lempinimi: Neponen
Sukupuoli: tamma
Rotu: suomenhevonen
Säkäkorkeus: 155cm
Kasvattaja: Sirja Mikkonen
Syntymäaika: 3.10.2006, 17-vuotias
Rekisterinumero: VH-29263
Väri: punaruunikko
Omistaja: Blanid
Koulutustaso: Ko VaB, Re 120cm

Luonnekuvaus

"Mokomakin ahmatti!" on lausahdus, joka kuuluu suustani Neposta käsitellessäni usein. Lausahduksen ei suinkaan ole tarkoitus kuulostaa haukkuvalta vaan pikemminkin naurahtavalta. Vaikka Neponen onkin toisinaan joutunut kevennyskuurille syötyään itsensä turhankin valtavaksi, lienee liikasyönti kuitenkin parempi vaihtoehto kuin totaalinen ruokahaluttomuus.

Neposeen ihastuin oikeastaan alunperin sen hassun luonteen ja hieman romuluisen mutta omalla tavallaan suloisen ulkonäön vuoksi. Nuorenakin tamma ilahdutti kyllä liikkeillään, mikä saattoi myös olla osasyy tamman hankintaan. Oli miten oli, Neposesta piti alunperin tulla vain hauska löysäily- ja harrastuskaveri, vaan toisin kävi.

Kävi näet niin, että hieman kasvettuaan tamman ulkonäkö keräsi rippeitä raamikkuudesta ja sievyydestä. Ratsukoulutuksen edetessä Neposelle kertyi myös hieman lihasmassaa, ja sen tasapaino ja ketteryys paranivat. Tamma alkoi näyttää ja tuntua ratsulta. Pitkällisen ja työteliään mutta tuloksekkaan koulutusrupeaman myötä Neposesta kehittyikin erinomainen ratsu oikeastaan lajiin kuin lajiin. Ja eihän tällaista hevosta sovi sunnuntaitallustajaksi jättää!

Nykyään Neponen ei kilpaile enää järinkään paljon, vaan se on siirtynyt satunnaisesti tunneilla käyväksi siitostammaksi. Neposen kuntoa ja taitoja pidetään kuitenkin yllä satunnaisella kilpailemisella ja jatkuvalla liikutuksella. Mitään kovin rankkaa treenausta en kuitenkaan tamman kanssa harrasta, vaan maastolenkit joko ratsastaen tai ajaen kuuluvat päiväohjelmaan.

Neponen onkin oiva maastoratsu. Tamma on herkkä ja toisinaan hieman liiankin pirteä, eikä sillä ole tapana säikähdellä. Kuitenkin joka vuosi Neponen jaksaa säikähtää ensimmäisen lumipyryn jäännöksiä syrjään työntävää lumiauraa. Tamman hui-kohtaukset ovat kuitenkin melko kesyjä, eli täyskäännöstä ja kaistapäistä kiitoa ei kenenkään tarvinne pelätä.

Hieman lammasmaista Neposta voisi luonnehtia tammalauman äidiksi. Se ei kenkkuile muille hevosille turhaan, mutta se osaa pitää puolensa, minkä vuoksi edes Åsa ei useinkaan viitsi juuri Neposta nokkeluuksillaan häiritä. Neponen on myös erinomaisen opettavainen ratsu, ja vaikkei se annakaan mitään ilmaiseksi, on se lastenkin ratsuna mitä loistavin.

Kiltteyden, tasaisuuden ja äitimäisyyden lisäksi Neposesta löytyy melko suuri kourallinen puhdasta uteliaisuutta. Se tahtoisi aina tutkia uudet polut ja talliympäristössä vähänkään muuttuneet asiat. Se työntää edelleen hieman varsamaisesti naamansa joka nurkkaan ja tahtoisi hellästi tutkia taskut ja laukut.


Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Volmari
evm
ii. Hietalan Jalmari
evm
iii. Hemminkäinen
evm
iie. Hapero
evm
ie. Veitikka
evm
iei. Metsälän Valtteri
evm
iee. Ihunainen
evm
e. Nellatar
evm
ei. U.J. Emmanuel
evm
eii. Hui Hai Hiisi
evm
eie. Eloveenatar
evm
ee. Vauhdin-Nella
evm
eei. Vauhti-Äijä
evm
eee. Siltalan Siru
evm
15.10.2007 t. Unholan Hilaria i. Rötösherra Myynnissä
4.3.2008 t. Unholan Kiara i. Hiljan Nyyti Myynnissä
10.12.2008 o. Unholan Oljo i. Finlandees om. Blanid

Kilpailusijoitukset

Päivämäärä Jaos Kutsun osoite Luokka Tulos
29.6.2007 VVJ Kutsu Noviisi koulukoe 3/15
15.7.2007 KRJ Kutsu KN Special 5/62
15.7.2007 KRJ Kutsu Helppo C 1/34
25.7.2007 KRJ Kutsu KN Special 3/45
18.3.2008 KRJ Kutsu Helppo A 3/100
26.4.2008 KRJ Kutsu Helppo B 3/12
31.10.2008 KRJ Kutsu Vaativa B 4/39
7.11.2008 KRJ Kutsu Vaativa B 4/19
27.10.2008 ERJ Kutsu 100-120cm 3/19
7.11.2008 ERJ Kutsu 120cm 4/30
7.11.2008 ERJ Kutsu 100cm 4/40
8.11.2008 ERJ Kutsu 110cm 7/50
8.11.2008 ERJ Kutsu 120cm 3/30
10.11.2008 ERJ Kutsu 110cm 4/50
11.11.2008 ERJ Kutsu 110cm 4/50
12.11.2008 ERJ Kutsu 120cm 5/30
25.11.2008 ERJ Kutsu 110-120cm 1/30
25.11.2008 ERJ Kutsu 100cm 1/40
26.11.2008 ERJ Kutsu 100cm 6/40
25.3.2009 ERJ Kutsu 110cm 3/52
15.11.2008 KERJ Kutsu CCI/CIC1 2/11
6.6.2009 KERJ Kutsu CCI/CIC1 3/60
21.6.2009 KERJ Kutsu CCI/CIC1 4/50
23.6.2009 KERJ Kutsu CCI/CIC1 4/50
26.6.2009 KERJ Kutsu CCI/CIC1 1/26

Tämä hevonen on virtuaalihevonen.