Tallitarinointia

Pihapiiri

Kaikki Unholan hevoset viettävät hauskaa laumaelämää pihatossa ympäri vuoden, joten varsinaista tallia pihapiiristämme ei löydy. Tammat majailevat yhdessä pihatossa ja orit toisessa tietystikin hyvän matkan päässä tammapihatosta. Koska vaihtelu virkistää, loppukeväästä hevoset matkustavat kesälaitumille järven rantaan. Vaikka käytän termiä 'matkustaa', ei hevosten muuttamista pidä kauhistua, sillä nämä kesälaitumet löytyvät aivan talviasumusten läheltä.

Koska hevoset syövät suurimman osan tienaamastamme leivästä, emme maneesia ole maillemme raaskineet rakentaa. Talomme edustalla seisoo kuitenkin käyttökelpoinen joskin ainakin toistaiseksi jokseenkin kehnosti valaistu kenttä. Kenttää saavat hoitajat aivan vapaasti käyttää muistaen kuitenkin ottaa huomioon myös mahdolliset muut kentällä majailijat.

Hevosten varusteita ja rehuja säilytetään tammapihaton läheisyydessä sijaitsevassa punamaalilla värjätyssä puurakennuksessa. En valitettavasti taida arvostaa järjestelmällisyyttä kylliksi voidakseni pitää varustehuoneen siinä kunnossa, että kuka tahansa voisi kutsua sitä järjestelmällisyyden perikuvaksi. Mikäli sinusta tuntuu, että jokin tavara ei millään tahtoisi tulla löydetyksi, kannattaa uskaltaa pyytää minulta etsimisapua. Olen elänyt epäjärjestelmällisyyteni kanssa niin kauan, että olen miltei oppinut näkemään siinä jonkinasteista järjestelmällisyyttä.

Hoitajien tila sijaitsee samassa rakennuksessa rehujen ja varusteiden kanssa. Hämmästyttävää kyllä tila on lämmin ja kuiva, joten siellä kelpaa aikaansa viettää. Jokaiselle hoitajalle on varattu oma, lukollinen kaappi, joihin voi varastoida esimerkiksi vaatteita ja eväitä. Kylmiä eväitä on toistaiseksi kuitenkin säilytettävä meillä, sillä hoitajien tilassa ei ole jääkaappia. Sellainen on kuitenkin mikron ohella hankintalistallani.

Punainen ja sievä asumuksemme sijaitsee kentän läheisyydessä. Meillä voi mieltä askarruttavien asioiden kera piipahtaa lähes milloin tahansa. Ovikellomme ei ole toiminut vuosiin, ja ovenkolkutuksia emme aina kuule. Vaikka laiska hurttamme joskus innostuukin haukkumaan kolkuttelijoiden merkiksi, kannattaa puhelinsoittoon silti varautua. Talossamme on sangen viileää, joten meillä vierailuun suosittelen varustautumaan lisävaatekerroksella.

Henkilöitä

Kengittäjä Kaarle Varvio on niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin valtava mies, jonka läsnäolon voi ainakin tarkkanenäinen havaita metrien päähän innokkaasti nenään tulvivasta mandariinin tuoksusta. En tiedä, mistä haju oikeastaan on peräisin. Syökö äijä hurjasti mandariineja, vai käyttääkö hän jotakin erinomaisesti jäljiteltyä hajustetta? Oli haju peräisin mistä hyvänsä, Kaarle Varvio on erinomainen kengittäjä, joka tulee toimeen hevosen kuin hevosen kanssa. (Ja käyntinsä ovat sitä paitsi melko edullisia.)

Eläinlääkäri Katri Hagström on aina perin juurin asiallisesti toimiva ja ystävällisesti käyttäytyvä naishenkilö. Näistä ilahduttavista ominaisuuksista huolimatta on silti melko mukavaa, ettei eläinlääkäriä tarvitse kutsua paikalle kovinkaan usein. Olisihan näet ikävää, mikäli hevosemme olisivat usein sairaita.

Mansikanviljelijä Kalevi Kuosmanen on kylällä tunnettu kehnoista vitseistään ja äkkipikaisuudestaan. Kuosmasta ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä koska hänen lapsensa ovat käyneet meillä ratsastamassa, olen hänen kanssaan kohtalaisissa väleissä, eikä äijä täten kehtaa muillekaan unholalaisille juurikaan äksyillä. Mikäli mahdollista suosittelen silti välttämään ratsastusta Kuosmasen mansikkaviljelmillä.

Tallillamme ei ole varsinaisia tallityöntekijöitä, mutta lähikylässä asustava yllättävän asiantunteva teinityttö Terttu Mieto auttaa useina viikonloppuina meitä tallitöissä pienellä palkalla. Loput työt hoidamme minä ja sangen hilpeä kumppanini Ville, joka tosin nousee hevosen selkään ainoastaan hienoisella vastarinnalla.

Tallitonttu Esa Pulkkinen on nimeään hieman modernimmaksi 80-luvulla vaihtanut jotakuinkin 377-vuotias usein hieman kiukkuinen tonttu, jota ei parane häiritä syyttä etenkään joulukuussa. Vaikka Pulkkinen aikoinaan karkasikin Korvatunturilta, joutuu hän joulun alla usein urkkijaksi pukin varsinaisten alaisten valtavien kiireiden vuoksi. Pulkkinen on tähän hommaan lopen kyllästynyt, ja se usein valittelee meille suureen ääneen särkeviä jalkojaan ja sitä, ettei se joulukuussa ehdi koskaan lukea Putkimiehen viikkolehteä tai etsiä tietoa tieteen uusimmista saavutuksista. Radikaalitonttu Pulkkinen on kuitenkin kelpo tallitonttu, ja se hoitaa tavallisten tonttutöiden lisäksi Unholan putkityöt puuro- ja asumispalkalla.

Harrastelijakeksijä Ville, ammatiltaan jonkin sortin insinööri, on veikeä ja mukava mieshenkilö. Tallihommiin olen Villen varmuuden vuoksi opettanut, mutta maastoilukaveriksi häntä tuskin kannattaa pyytää. Vaikka Ville ei mikään hevosmies varsinaisesti olekaan, hänelle voi hyvin ilmoittaa irronneista kengistä tahi ruostuneesta saranasta. Keksijänä Ville yrittää usein tuoda tallillekin "arkea helpottavia" keksintöjään. Ei hänen keksinnöistään koskaan vaaraa ole mutta harvoin hyötyäkään.

Kylällä kuljeskelee oikeastaan aina myös sekalainen joukko lapsia. Joukkoon kuuluu viimeisimmän havaintoni mukaan kaikenikäisiä henkilöitä, joista en tunne puoliakaan. Kunnon maalaismuksuja he kuitenkin taitavat pääosin olla. Jokin lapsi eksyy toisinaan Unholankin maille hevosia katselemaan ja luvallani ja valvontani alla myös rapsuttelemaan ja harjailemaan.

Lähimmät naapurimme ovat veikeä eläkeläispariskunta Pentti ja Hilja Heikkinen, joista olen raapustanut melko pitkästikin toisaalla. Reitti heidän taloonsa on hyvä tuntea, sillä saatan joskus pyytää maastoon lähtijöitä heittämään muutaman pussillisen ylijäämäsämpylöitä tai jonkin lainatun uistimen Heikkisille. Opettavaisena varoituksen sanana voisin mainita, että ennen tätä reissua ei vatsaansa kannata syödä täydeksi. Hevosesta ei heidän luonaan tarvitse järin murehtia; Heikkilät ovat näet tottuneet hevosvieraisiin ja kunnostaneet erään vanhan, pienen laitumensa aivan näitä turvakkaita vieraita varten.

Tallilla törmännet luonnollisesti eniten minuun, Veeraan. Olen aamuvirkku ja jokseenkin hajamielinen, mikä näkyy useimmiten melko huolittelemattomasta ulkonäöstäni. Kumisaappaat ja villapaitakerrokset kuuluvat vaatetukseeni lähes ympäri vuoden. Minulla on aina hevosia liikutettavana ja lantoja siivottavana, joten voit huoletta pyytää minua maastoilukaveriksi tai siivousavuksi.

Ihmisten lisäksi törmäät Unholassa vieraillessasi mitä luultavimmin ylipirteään ja koheloon koiraamme Kirppuun, joka useimmiten tervehtii karvaisen olemuksensa kera jokaista vastaantulijaa riemukkaalla riehumisella.

Ympäristö

Kenties jo sinulle muilta virtuaalitalleilta tutuksi tulleeseen tapaan Unholakin sijaitsee keskellä somaa maaseutua kauniissa Keski-Suomen luonnossa. Kuten arvata saattaa, kulkuyhteydet tällaiseen paikkaan ovat äärimmäisen kehnot. Jonkinlainen bussipysäkki sijaitsee kyllä muutaman kilometrin päässä, mutta siitä eteenpäin on matkaa taitettava jalkaisin tahi soitettava minulle, josko sattuisin olemaan poniajelulla siellä suunnalla. Koska päivittäistä ajelutusta kaipaavia poneja löytyy tallistamme useampikin kappale, on kärrykyydin saaminen hyvin todennäköistä.

Erään mystisen kunnan pieni, ainakin toistaiseksi kaiketi nimeämätön osanen, jossa Unholakin sijaitsee, ei asukasmääränsä suuruudella päätä huimaa. Lähimmät naapurimme ovat muuan eläkeläispariskunta Hilja ja Pentti Heikkinen, joiden talolle on pihastamme matkaa vajaan kilometrin verran.

Hilja Heikkinen on eläkepäivillään sämpylöistä kenties turhankin paljon innostunut leipuri. Hän puhuu sämpylöistä, kirjoittaa sämpylöistä ja leipoo kaikenlaisia sämpylöitä. Kerran leipoi Hilja jopa vihreitä ja punaisia sämpylöitä kilpailukahviotamme varten. Ahkerasta mainostuksesta ja kelvoista tarjouksista huolimatta elintarvikeväreistä piristystä saaneet kirjavat sämpylät eivät olleet järin suuri menestys kilpailijoiden keskuudessa. Näitä kilpailuista jääneitä sämpylöitä löytyy pakastimestani itse asiassa edelleen sankoin joukoin, joten älä suotta ihmettele, mikäli joskus hilpeän tallipäivän päätteeksi ojennan sinulle matkaevääksi pussillisen vihreitä juustosämpylöitä.

Hiljan mies Pentti puolestaan on veikeä kalavitsejään kertoileva ukko, joka toisinaan naureskelee vaimonsa sämpyläinnolle. Useaan otteeseen on Pentti meitä auttanut remontti- ja peltotöissä hernekeittopalkalla, mistä olemme toki miehelle erittäin kiitollisia. Vähähampainen, verkkoja olallaan kantava ukko ja sämpyläintoinen huivipäämummo ovat kenties hieman eriskummallinen pariskunta, mikä mitä todennäköisimmin on ainakin osasyynä heidän lähitienoon asukkaiden keskuudessa saavuttamaansa suureen suosioon.

Täällä päin kuljeksiessasi voit tavata naapureidemme Heikkisten ja muiden paikkakuntalaisten lisäksi maaseudusta äkisti innostuneita kartan kera talsivia lomalaisia. Reilun kilometrin päässä sijaitsevan järven rannalla näet sijaitsee pienehkö mökkiparatiisi, jossa lomaansa viettävien henkilöiden kuulee toisinaan kummastelevan, kuinka näin yksinkertaisen oloisesta ja pienestä paikasta on saatu näin sokkeloinen ja monimutkainen. Sokkeloinen tämä toistaiseksi nimettömänä pysynyt kunnankolkka kenties tottumattomalle kulkijalle lukemattomien polkujen ja pikkuteiden ansiosta onkin.

Vaikka polut ja aina yhtä mainiot "oikoreitit" toki lisäävät eksymisen, mustikanvarpujen raapimien säärten ja muurahaisia kuhisevien sandaalien riskiä oleellisesti, voivat ne toisinaan osoittautua kiehtoviksi, jopa hyödyllisiksi ratsastus- tai kävelyreiteiksi. Hiekkatietä pitkin joutuisimme esimerkiksi taittamaan huomattavasti pidemmän ja kesähelteillä tuskaisen aurinkoisen reitin mökittömälle rantakaistaleelle, kun nyt pääsemme kyseiselle rannalle nopeasti metsäkaistaleen lävitse oikaisemalla.

Myönnettäköön kuitenkin, ettei kaikkien Unholakin lähistöllä sijaitsevien polkujen käyttö ole järin kannattavaa, mikäli ei tahdo löytää määränpäähänsä kilometrien kierron kautta tai päätyä pitkän taivalluksen jälkeen lopulta umpikujaan. Vaikka olen vuosien saatossa ehtinyt tutkia lähiseudun polkuineen melko perusteellisesti, luulen, että alueen pikkupojat tuntevat polkuverkoston minuakin paremmin. Varma ja tyhjentävä vastaus jostakin tietystä polusta on siis aina mahdollista saada heiltä.

Neuvoja jakelevien poikien ilmeet on kuitenkin syytä tarkastaa huolella. Tulin näet kerran itse narutetuksi ja kuljin ties kuinka pitkään tiheähkössä risukossa ymmärtäen viimein tulleeni vedetyksi nenästä. Metsästä saapuessani oli ilmeeni polun juureen eväiden kera odottamaan jääneiden poikien laukomien hilpeiden kommenttien mukaan näkemisen arvoinen, mitä se sitten tässä yhteydessä tarkoittaakaan.

Kuten jo eräässä aiemmassa kappaleessa taisin ikään kuin ohimennen mainita, Unholan lähellä sijaitsee sangen virtuaalitallimaisesti järvi, johon on kesähelteillä mukava pulahtaa hevosen kera viilennystä mahdollisesti tukalan kuumaan oloon hakien tai vaikka muuten vain. Osa rantapalstoista saattaa kuitenkin olla pullollaan lomalaisia tai muuta lähitienoon väkeä, jotka eivät usein suoranaisesti ilahdu saadessaan hevosseuraa. Närkästyneiltä katseilta ja maineen menettämiseltä välttyäksemme kerron mielelläni muutamia uittopuuhiin sopivia rauhaisia ja somia rantoja.

Raekuuron yllättäessä, kaatosateella tai marraskuun loskassa talsiessa sitä toivoisi toisinaan omistavansa maneesin. Sellaisen rakentaminen muutamaa hassua hevosta ja ihmistä varten tuntuisi kuitenkin hieman hölmöltä ja moisen rakennuksen lämmitys- ja rakennuskustannukset olisivat luonnollisesti melko suuret. Vaikka Emmehän me sokerista ole! -sanonta voi kuulostaa laihalta lohdulta kuraisella ja synkällä syystiellä laahustaessa, pitää sanonta pitkälti paikkaansa. Kuravaatekommelluksia voi sitä paitsi olla jopa hauskaa muistella lämpimän takkatulen ääressä kaakaota hörppiessä.

Päiväohjelma

kello 7.00 herään ja käyn tarkistamassa hevosten heinätilanteen
kello 7.30 annan hevosille aamupöperöt
kello 9.00 aloitan hevosten kanssa työskentelyn
kello 13.00 on hevosten päiväruokien aika
kello 16.00 hevosten liikutus jatkuu
kello 19.00 iltaruokinta
kello 20.30 heinätilanteen ja hevosten iltatarkastus