otsikko

Hoitajatoiminta

Koska en tiedä, kuinka tuttua virtuaalihevosten hoitaminen tämän sivun lukijoille on, koen jonkinasteiseksi velvollisuudekseni kertoa siitä joitakin kokeneen hoitajan mielestä kenties hyvinkin itsestäänselviä asioita.

kuva

Lv-tamma Meea tallikäytävällä

Kuten virtuaalitallien keskuudessa tavallista, Unholassakin hoitaminen on mielikuvituksen käytön ja lueskelemisen ohella pelkkää kirjoittamista. Hoitohevosen kanssa vietetyistä enemmän tahi vähemmän tapahtumarikkaista päivistä kirjoitetaan tarinoita hevosen omaan hoitopäiväkirjaan, joka on luonnollisesti julkinen ja kaikkien nähtävillä. Unholassa hoitamiseen on kaksi erilaista mallia, joista voit valita itsellesi mieleisen. Näistä malleista on kerrottu tarkemmin alempana tällä sivulla.

Ikään kuin palkaksi hoitamisestaan saa hoitaja itselleen hoitopisteitä jokaisesta kirjoittamastaan tekstistä. Palkkion summa vaihtelee jonkin verran sen mukaan, kuinka perusteellisen kuvauksen kuvitteellisesta tallipäivästä on jaksanut kirjoittaa. Hoitopalkkioita tarvitset käydessäsi ostoksilla kunnan maan mainiossa keskustassa, jossa on mm. hevostarvikeliike, huoltoasema ACB, keskiviikkoisin toimiva elokuvateatteri, ruokakauppa ja kampaamo.

Unholassa hoitajan tehtäviin kuuluu hoitohevosensa liikuttaminen ja hoito, tunneilla avustaminen sekä tallitöissä avustaminen. Tavallisiin tallitöihin lukeutuvat muun muassa pihattojen siivoukset sekä hevosten ruokinnat ja laitumien aitojen tarkistus ja korjailu yhdessä talliväen kanssa. Kesäisin myös heinätyöapu on erittäin tervetullutta. Toisinaan tallillamme järjestetään myös hoitokursseja, joilla toivoisin hoitajien toimivan avustajina.

Unholassa ei ole maneesia, mutta saamme käyttää naapuritallimme maneesia lähestulkoon aina. Kiitokseksi tästä on kuitenkin käytäntönä, että minä, perheeni ja hoitajajoukko toimimme apujoukkoina tallin järjestämissä kilpailuissa. Kaikissa kilpailuissa ei tietenkään tarvitse olla mukana, vaan vuoroja jaetaan tasaisesti. Hoitajat saavat kilpailuapulaisena toimimisesta palkkion, ja raskaan kilpailupäivän jälkeen tarjoan minä kotonani kehnoista kokkaustaidoistani johtuen kenties valitettavan hämärää ruokaa (sekä mahdollisesti Hilja Heikkisen kuuluisia sämpylöitä).

leiri

Assi-poni ja voikukat

Maastoreittiemme paikoittaisen sekavuuden vuoksi olen katsonut muutamien mainioimpien maastoreittien näyttämisen uusille tallilaisille kelvoksi tavaksi. Koska käveleminen olisi turhan aikaavievä ja väsyttävä keino useiden kilometrien pituisten lenkkien esittelemiseen ja läpikäymiseen, matkaamme kärryjen kyydissä. Toiveita kärryponin suhteen saa esittää ja ohjastamismahdollisuus on aina olemassa.

Tiedän vallan hyvin, ettei kukaan jaksa päivästä, viikosta, peräti kuukaudesta toiseen raapustaa puisevia ja toisiaan paljolti muistuttavia tarinoita siitä, kuinka haki hoidokkinsa tarhasta, harjasi sen, kiikutti sen takaisin ulos heinää mutustamaan, ja lähti pyöräilemään kotiin nälkäisenä mutta onnellisena. Tästä syystä hoitajille järjestetään aika ajoin myös erinäisiä tapahtumia, kuten kursseja, vaelluksia sekä leikkimielisiä näyttelyitä, joiden toivotaan ehkäisevän totaalista kyllästymistä. Näistä tapahtumista ilmoitetaan aina tämän sivun alareunan tapahtumakalenterissa.

Mikäli tahdot värittää kertomuksiasi joillakin sivuhenkilöillä, voit hyvin luoda sellaisia itse tahi käyttää minun keksimiäni henkilöitä, joista olen kertoillut tällä sivulla.


Hoitoehdot ja -palkinnot

Sitä, kuinka useasti hoitajan on käytävä hoitohevostaan katsomassa, ei ole Unholassa varsinaisesti määritelty. Suositeltavaa tietysti olisi, että tallilla käytäisiin ainakin ainakin parin viikon välein, mutta vaikka tämä ei toteutuisi, hoitajaa ei eroteta. Mikäli viimeisestä hoitokerrasta on kuitenkin kulunut yli kaksi kuukautta ilman, että hoitaja on ilmoittanut taukoilusta, otetaan tähän yhteyttä ja kysytään, tahtooko hän vielä jatkaa hoitamista.

Jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä palkitaan edellisen kuukauden aikana eniten hoitopisteitä kerännyt henkilö saa pienen palkintomitalin, 10 hoitopistettä sekä Kuukauden hoitaja -paidan. Lisäksi viidellä hoitopisteellä ja Kuukauden tarinoitsija -lippiksellä palkitaan se henkilö, joka on kirjoittanut kuukauden parhaan tarinan.


Kilpailut ja ratsastustunnit

Unholassa hoitajat saavat kilpailla hoitohevosillaan, mutta ehtona tälle on alkeiskurssin käyminen. Näyttelyihin, vaelluksiin ja muihin leikkimielisiin rientoihin saa ottaa osaa myös ilman kurssien käymistä. Hoitohevosellaan ratsastaminen ei edellytä kurssien käymistä, eli ratsastustunneille ei ketään pakoteta. Ne tuovat kuitenkin vaihtelua, haastetta ja uusia tavoitteita hoitamiseen.

kisa

Palkintojenjako kentällä

Ratsastuskursseja Unholassa on tällä hetkellä tarjolla 8. Kurssit on luonnollisesti aloitettava alkeiskurssista, jonka käymisen jälkeen voi jatkaa joko este-, koulu- tai yleistunneilla. Estetunneilla käyminen auttaa menestymään estekilpailuissa, koulutunneilla käyminen koulukilpailuissa ja yleistunneilla käyminen kenttäratsastuskilpailuissa. Voit myös valita ajokurssin, joka parantaa suorituksiasi valjakkoajokilpailuissa ja raveissa. Ajoa lukuun ottamatta kuhunkin lajiin keskittyneitä kursseja on kaksi eritasoista, joista ensin on tietysti käytävä helpompi.

Kukin kurssi sisältää kuusi tuntia, joista kaikista kirjoitetaan antamani ohjelman perusteella lyhyehkö tarina foorumin tuntikirjaan oman kurssin kohdalle. Tarinat pisteytetään alempaa tältä sivulta löytyvän kaavan mukaisesti, ja kurssin läpäistäkseen on saatava tietty määrä pisteitä. Mikäli kirjoittaa niin sisällöltään kuin kieleltäänkin erinomaisia tarinoita, on kurssi mahdollista läpäistä viidellä tunnilla, kun taas heikot kirjoitelmat saattavat venyttää kurssin seitsemän tunnin mittaiseksi. Tämä on harvinaista, mutta reiluuden nimissä kohtuullista.

Vaikka olisitkin sitä mieltä, että alkeiskurssissa oli sinulle tuntia riittämiin, ei menestyminen kilpailuissa ole mikään mahdoton toive. Kokemus tuo varmuutta myös kilpaillessa, ja mitä enemmän kokemusta sinulla on takanasi kilpailijoihisi nähden, sitä paremmat ovat mahdollisuutesi pärjätä. Kokemuksen ja kurssien lisäksi ratsukon sijoitukseen kilpailuissa vaikuttaa sattuma.


Pisteytys

Hoitotarinoista annetaan pisteitä yhdestä viiteen. Käytännössä ääripäiden pistemäärät ovat melko harvinaisia, sillä viiden pisteen tarinaan vaadittaisiin jo sujuvan kielen lisäksi hyvin tarkkaa kuvailua, ja toisaalta yhden pisteen tarinan täytyisi olla melkoisen suppea ja epäselvästi kirjoitettu. Se, mitä hoitohevosesi kanssa teet, ei tarinasta annettavaan pistemäärään varsinaisesti vaikuta. Jos kuitenkin päätät vaikkapa lähteä hoitohevosesi kanssa kuumatkalle vanhalla heinäpaalilla kelliskellen, vähenevät pisteet luonnollisesti epärealistisuuden nojalla. Kirosanojen käyttäminen tarinoissa ei tietenkään ole suotavaa.

Hoitopisteiden lisäksi annan tarinoista palautetta, jonka suuntaan voit itse vaikuttaa. Minua voi esimerkiksi pyytää nipottamaan jokaikisestä pilkku- ja yhdyssanavirheestä tai keskittymään enemmän tekstin varsinaiseen sisältöön. Tarinasta annettavaan pistemäärään ei vaikuta se, millä tavalla tahdot minun sanallisesti arvostelevan kirjoitustasi. Yleisesti ottaen palautteessani mainitaan asioita kielen sujuvuudesta sekä tarinan realistisuudesta ja persoonallisuudesta ja annetaan mahdollisia vinkkejä seuraavien kertomusten varalle.


Hoitajaksi?

Mikäli et ole vielä hoitaja, mutta tulisit kernaasti sellaiseksi, voit jättää hoitajahakemuksesi alla olevalla lomakkeella. Oikein täytetyt hakemukset hyväksytään käytännössä aina, ellei ole sattunut käymään niin, että pyytämäsi hevonen on jo ehtinyt saada hoitajan. Pyytäessäsi hoitohevosta rekisteröidyt automaattisesti myös foorumille, jonne hoitotarinat kirjoitetaan, ja jossa voit muun muassa tutustua muihin hoitajiin sekä esittää toiveita tulevien tapahtumien ja kilpailujen suhteen.

Hoitohevospyyntöjä ei voi vielä lähettää, sillä allaoleva lomake, foorumi, kirjautumiset tai muutkaan toimiakseen PHP:tä vaativat osat ovat vielä keskeneräisiä. Lomakkeet ja kumppanit koetetaan saada toimimaan syksyn aikana.

Nimimerkkisi:
Sähköpostiosoitteesi:
Salasana:
Salasana uudelleen:
Valitse hoitohevonen: